Törmäsin muutama kuukausi sitten YouTubessa tägiin nimeltä "Beauty Community Tag". Tägin on luonut Lisa Stevens. Tägi käsittelee YouTuben kauneusyhteisöön liittyviä asioita, enimmäkseen suosikkeja ja inspiraatiota tuovia asioita, mutta myös negatiivisempia kysymyksiä. Kysymykset herättivät minussa ajatuksia, joten kopioin ne talteen. Ajattelin nyt kertoa omat vastaukseni tägiin, mutta toki suomeksi käännettynä ja bloggaajanäkökulmasta. Koska katson myös paljon YouTube-videoita, halusin sisällyttää nekin tähän, mutta vain katsojan näkökulmasta.
1. Millaisia postauksia luet/videoita katsot mieluiten?
Oikeastaan molemmissa kanavissa vastaus on aikalailla sama. Luen/katson mieluiten decluttereita, loppuneiden esittelyjä ja pannuprojekteja, koska minimalismissa ja kosmetiikkajemmojen vähenemisessä on minusta jotain todella tyydyttävää.
Lisäksi tykkään lukea/katsoa mielipidepostauksia/-videoita etenkin eläinkokeisiin, vegaanisuuteen ja kaikenlaiseen ekologisuuteen ja eettisyyteen liittyen. Näihin aiheisiin liittyen luen ylipäätään paljon uutisia ja mielipidekirjoituksia ja seuraan keskustelua ylipäätään, joten luonnollisesti tykkään niihin liittyvästä sisällöstä myös blogeissa ja YouTubessa.
Tottakai minua kiinnostavat myös tuotesuositukset ja niistä tykkään lukea/katsoa ytimekkäitä ja tarkkaan harkittuja suosikkeja kuten "top 5 jotakin", "vuoden parhaat" ja "brändin x parhaat tuotteet". Kuukauden suosikit eivät ole minusta niin luotettavia, koska niissä suosikit vaihtelevat kuitenkin koko ajan ja kuukausi on todella lyhyt aika testata mitään tuotetta. Tuotepettymykset kiinnostavat minua myös, etenkin jos kritiikki on annettu rakentavasti ja sisällössä on pohdittu miksi tuote ei kyseisellä testaajalla toiminut.
2. Mitkä ovat suosikkipostauksiasi tehdä?
Tällä hetkellä kaikki mielipidepostaukset. Olen etenkin viimeisen vuoden aikana kiinnostunut enemmän ekologisesta elämäntavasta, joka ottaa ympäristön lisäksi myös eläinten hyvinvoinnin huomioon. Tämä on vaikuttanut suuresti ostokäyttäytymiseeni ja kuluttamiseeni ja muuttanut elämääni muutenkin pienin askelin aika merkittävästi. Kun nuo asiat jatkuvasti pyörivät mielessä, tekee niistä myös mieli kirjoittaa.
Lisäksi olen aina pitänyt loppuneet-postausten kirjoittamisesta, mutta olen viime aikoina pohtinut, että haluaisin muuttaa jotenkin tapaani kirjoittaa niistä. Elokuun loppuneet tulenkin esittelemään vähän tavallisesta poikkeavalla tavalla.
3. Millaisista postauksista/videoista et pidä?
Sama koskee taas sekä postauksia että videoita. En ole koskaan pitänyt tutoriaaleista tai "get ready with me" -tyyppisistä videoista. Joidenkin harvojen ihmisten tutoriaalit kyllä inspiroivat minua, mutta suurimmasta osasta tutoriaaleja en tunne oppivani mitään uutta.
En myös ole koskaan oikeastaan välittänyt tavallisista tuotearvosteluista. Tarkoitan sellaisia, joissa vain esitellään tuote ja kerrotaan miten se toimii ja mitä siitä on pitänyt. Kaipaan itse tuotearvosteluihin jotain näkökulmaa, että sisältö on minusta kiinnostavaa. Sisältö muuttuu minusta heti paljon kiinnostavammaksi, jos esitellään vaikka useampi saman kategorian tuote kerralla ja vertaillaan niitä toisiinsa.
4. Mikä on suosikkiasiasi kauneusyhteisössä?
Yhteisöllisyyden tunne, saman henkiset ihmiset ja matalampi kynnys tutustua uusiin ihmisiin. Olen luonteeltani hyvin introvertti ja minulle kynnys tutustua uusiin ihmisiin on aina korkealla. Kauneusyhteisössä uusiin ihmisiin tutustuu kuitenkin helpommin, koska on heti jotain yhteistä josta voi jutella. Sama koskee varmasti muitakin harrastuksia, koska sitähän bloggaaminen minulle on.
Tottakai se myös tuntuu hyvältä kuulua johonkin, jossa on ihmisiä joilla on samoja mielenkiinnon kohteita kuin itsellä. Kauneusyhteisön ihmiset myös ymmärtävät monia asioita, joita taas ihmiset, jotka eivät ole kiinnostuneet kosmetiikasta, eivät välttämättä ymmärrä.
5. Mistä asiasta kauneusyhteisössä et pidä?
Ihan ensimmäisenä vastaisin, että rahan ahneudesta. Minusta tämä on vastenmielinen ilmiö, joka valitettavasti näkyy sekä suurempien että pienempien vaikuttajien tasolla.
Jotkut suuremmat vaikuttajat (lähinnä USA:ssa) vaativat yrityksiltä älyttömiä summia maksetuista videoista ja instagram-kuvista. En todellakaan sano, etteikö ammatikseen kauneusvaikuttajana toimimisesta ja sisällön tuottamisesta pitäisi saada kunnon palkkaa. Tottakai pitää, ihan kuten muistakin ammateista. Liika on kuitenkin liikaa ja jossain menee raja että milloin tienaa työtään, osaamistaan ja vaivannäköään vastaavan summan ja milloin vain nyhtää kuuluisuudestaan kaiken irti.
Toisessa päässä ovat taas mikrovaikuttajat ja eritoten he, jotka tekevät postauksia tai videoita harrastuksena. Jos harrastukseen laittaa rahaa esimerksi blogialustan muodossa, on minusta ihan ok vaikka affiliate-linkeillä tienata menettämänsä rahat takaisin. Minusta blogeilla ja YouTube-kanavilla tienaaminen on kuitenkin muuttunut liian normaaliksi harrastelijoiden parissa. Ehkä teen tästä jossain vaiheessa mielipidepostauksen, koska haluan pohtia aihetta vielä syvällisemmin.
6. Mikä motivoi sinua aloittamaan blogin?
Kun ajattelen aikaa ennen blogini perustamista, minulle tulee aina mieleen se miten joskus suihkussa kävin mielessäni läpi arvioita kaikista suihkussa olleista tuotteista ja pohdin niiden hyviä ja huonoja puolia. Mietin, että voi kun voisi jakaa noita mietteitä jollekin, poikaystävää kun ei ihme ja kumma hirveästi kiinnostanut purkeistani jutella. Kyllä hän kuitenkin aina välillä kärsivällisesti kuunteli, annetaan nyt sen verran tunnustusta.
Tästä kuitenkin lähti inspiraatio jakaa mielipiteitä ihan julkisesti. Olin ennen blogin perustamista jo parin vuoden ajan lukenut muutamia blogeja, joten blogi tuntui alustana tutuimmalta. YouTuben maailmaan tutustuin kunnolla vasta pari vuotta sitten, sitä ennen en oikein tykännyt edes katsoa videoita. Siitä se sitten lähti.
7. Mikä kauneusmaailmassa inspiroi sinua eniten?
Yksinkertaisesti muut ihmiset. Kauneusyhteisössä on ihan huikeita lahjakkuuksia ja superfiksuja tyyppejä, joilla on niin hyviä mielipiteitä ja karismaa, minkä vuoksi heitä on kiinnostavaa katsoa ja kuunnella. He, joilla on rohkeus sanoa oma mielipide, vaikka se eroaisi valtaväestöstä ja taito ilmaista se niin, että muut kuuntelevat.
Inspiroidun myös vallitsevista trendeistä, mutta myös vähän epätavallisemmista oivalluksista ja tyyleistä. Yleisesti minua inspiroi omaa silmää miellyttävä kauneus, jota on ihan kaikkialla. Tähän yhdistyy nykyään kuitenkin vahvasti myös arvomaailma, eikä kauneus ole minusta kaunista, jos se ei ole kestävää ja muun maailman huomioivaa.
8. Ensimmäinen asia, jonka muuttaisit kauneusyhteisössä?
Haluaisin, että jokainen vaikuttaja ottaisi pienen siivun oman kanavan sisällön tuottamiseen tai kehittämiseen menevästä ajasta ja lahjoittaisi sen jonkun muun vaikuttajan tukemiseen tai kannustamiseen. Etenkin nyt, kun rapakon takana näyttää tapahtuvan kaikenlaista draamaa, olisi mukavaa kun tuotaisiin kauneusyhteisöön lisää positiivisuutta ja hyvää fiilistä. Niitä ei voi koskaan olla liikaa!
Itse sorrun ihan liian usein muka kiireessä siihen, että vaikka mielessäni ajattelen hyviä asioita jostain henkilöstä tai hänen tuottamastaan sisällöstä, en silti sano sitä ääneen. Helpompaa on vain painaa tykkäysnappia tai ajatella, että näkyyhän postauksen lukeminen kuitenkin kävijämäärissä. Kumpikaan noista ei kuitenkaan ilahduta ison vaivan postauksen, kuvan tai videon eteen nähnyttä henkilöä niin paljon, kuin ajatuksella kirjoitettu kommentti.
9. Ensimmäinen neuvo, jonka antaisit aloittelevalle bloggaajalle?
Mieti miksi haluat aloittaa blogin kirjoittamisen ja mitä sanottavaa sinulla on. Hahmottele mielessäsi aiheita, joista haluaisit kirjoittaa. Ihanteellisesti bloggaaminen lähtisi liikkeelle rakkaudesta aiheeseen ja innostuksesta, jota tahdot jakaa muille. Siinäpä oikeastaan tärkein.
10. Mitä rakastat blogimaailmassa/YouTubessa kokonaisuutena?
Blogit ja YouTube ovat loistavia alustoja itsensä ilmaisuun ja uuden luomiseen. Blogin kirjoittaminen on erittäin antoisa harrastus, kun siihen jaksaa laittaa aikaa ja vaivaa. Minulle bloggaaminen on antanut onnistumisen kokemuksia, valtavasti uutta tietoa ja taitoja, inspiroivia ja mukavia kollegoja ja ystäviä ja lopulta myös suunnan sille, mitä tahdon ammatikseni tehdä. Tämä on ehdottomasti paras harrastus, mitä olen kokeillut.
Kysymyksiin saa vapaasti vastata, jos haluaa. Olisi kiinnostavaa lukea muidenkin ajatuksia kauneusyhteisöstä! Voit myös vastata kommenteissa, jos joku kysymys herätti sanottavaa.