Minulle on kertynyt muutamia tuotteita e.l.f:ltä (eli eyes lips face:iltä), joten ajattelin koota ne kaikki tähän postaukseen ja kertoa mietteitäni niistä. e.l.f on brändinä minusta kiinnostava, koska se on niin edullinen. e.l.f:in tuotteissa on laadullisesti paljon vaihtelua toisten ollessa suorastaan löytöjä, kun taas toisista ei ole mihinkään. Minullekin on sattunut tulemaan vastaan tuotteita molemmista ääripäistä. e.l.f on eläinkokeeton brändi, eikä vie tuotteitaan Kiinaan.
Itse olen tähän mennessä tutustunut enemmän e.l.f:in meikkeihin, mutta olisi myöhemmin kiva testata myös merkin ihonhoitotuotteita. Tilaan e.l.f:in tuotteita pääasiassa iHerbistä halvempien hintojen vuoksi, mutta e.l.f:iä on Suomessa saatavilla myös muun muassa joistakin apteekeista. Pari omistamistani e.l.f:in tuotteista olen saanut merkin maahantuojalta, Carpelan Cosmeticsiltä. Suurimman osan olen kuitenkin ostanut itse.
e.l.f:in huulituotteita minulta löytyy neljä erilaista, yksi on tuossa alempana kun se unohtui näistä kuvista. Lip Primer & Plumper kiinnosti ehdottomasti, kun olen etsiskellyt eläinkokeettomia huuliprimereita. Tässä tuotteessa on siis kaksi päätä; toisessa päässä on huulia pullistava "plumper" ja toisessa päässä huulet huulipunaa varten pohjustava "primer".
Plumper tuoksuu kanelilta ja tuntuu huulilla kihelmöivältä. Itse en huomaa sen suurentavan huulia, mutta en sellaisesta oikestaan välitäkään. Käytän tätä päätä primerin tavoin huulilla, koska se jättää huulille myös kosteutetumman pohjan. Primerpuoli on minusta vähän outo. Se näyttää huulilla kellertävältä peitevoiteelta ja minusta lähinnä syö huulipunan pigmenttiä huulilla. En usko, että tulen tuota primeria juuri käyttämään, mutta plumperia saatan välillä käyttää.
Matte Lip Color -huulipunan hankin äskettäin. Valitsin sävyn "Scarlet Night", jonka oletin pakkauksen värityksen perusteella olevan tumma violetinpunainen sävy. Se oli kuitenkin huulilla paljon vaaleampi, sellainen marjainen sävy. Ei huono, mutta saman tyylisiä minulla löytyy jo useampi. Koostumus punassa on matta, mutta ei superkuivattava.
Studio Lip Exfoliator oli ensimmäisiä e.l.f:iltä tilaamiani tuotteita. En ole ennen käyttänyt huulikuorintaa tällaisessa puikkomuodossa, joten tätä piti ehdottomasti päästä testaamaan. Puikkokuorinta onkin ihan hyvä ja plussaa siitä ettei tätä tarvitse koskea sormin kuten muita huulikuorintoja. Kuorinta tuoksuu mielestäni ruskealta sokerilta, sellaisesta vaniljaiselta, mutta vähän palaneelta. Tavara puikossa on vähän turhan kovaa, mutta sillä saa hyvin kuorittua huulet. Jos huulesi ovat kovin herkät, en suosittelisi tätä melko raapivan tuntuman vuoksi. Minua se ei kuitenkaan haittaa.
Muista kuvista unohtui EX-tra Lip Gloss sävyssä "Michael"*. Tästä minulla on sekä hyvää, että huonoa sanottavaa. Aloitetaan hyvistä jutuista. Huulikiillossa on miellyttävä koostumus, joka ei ole tahmainen. Pigmentti on tässä tosi hyvä ja tykkään tästä nimenomaisesta sävystä. Sitten ne huonot puolet. Kiilto ei pysy yksinään paikoillaan kovin hyvin. Suosittelisinkin käyttämään tätä huultenrajauskynän päällä tai vähintään rajaamaan huulet sellaisella värittömällä rajauskynällä, joka estää kiillon karkaamista huulilta. Tuoksu on tuotteessa vähän teollinen.
Tilasin joulun jälkeen ensimmäisen meikkivoiteeni e.l.f:iltä. Acne Fighting Foundation on tarkoitettu epäpuhtaalle iholle ja se sisältää muun muassa salisyylihappoa. Minulla on silloin tällöin finnejä, joten tämä kuulosti kiinnostavalta tuotteelta. Tämä onkin aivan loistava meikkivoide hintaansa nähden. Acne Fighting Foundationissa on hyvä peittokyky ja se levittyy tasaisesti iholle. Olen huomannut keston olevan myös melko hyvä. Ainoa huono puoli tuotteessa on, että vaaleinkin sävy "Porcelain" on minulle liian tumma. Olenkin käyttänänyt tätä sekoitettuna vaaleampien meikkivoiteiden tai peitevoiteiden kanssa, jolloin se kyllä taipuu ihonsävyyni.
Uusimpiin hankintoihini kuuluu Baked Highlighter sävyssä "Blush Gems". Minulla oli kovat odotukset tälle highlighterille, mutta valitettavasti se ei yltänyt niihin. Vielä elättelen toivoa, että highlighter paranee kun sen pinta kuluu. Tällä hetkellä olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä on huonoin omistamani korostustuote. Tuote on todella kova, eikä siitä meinaa saada mitään irti. Alkuun siitä lähti irti vain muutamia glitterhiukkasia. Tällä hetkellä hankaamalla siitä saa jo vähän pigmenttiäkin, mutta siveltimeen siitä ei meinaa tarttua mitään. En siis edullisesta hinnasta huolimatta voi tätä suositella.
Undereye Setting Powder meinasi myös unohtua tästä postauksesta kokonaan, vaikka se sattuukin olemaan suosikkituotteitani e.l.f:iltä. Hienojakoinen irtopuuteri on juuri sopivaa silmänalusille peitevoiteen kiinnitykseen. Minulla tämä pikku purkki on kestänyt käytössä jo useita kuukausia, joten sanoisin sen olevan hintansa väärti. Tätä suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Blush Palette sävyssä "Light" on myös uusia hankintojani. Olen vasta pari kertaa ehtinyt tätä testailemaan, mutta saanut jo käsityksen mitkä sävyistä ovat hyviä ja mitkä eivät. Vasemman yläkulman pinkki on ehdottomasti paletin pigmenttisin sävy. Ruskea ja persikkainen sävy ovat ihan ok, mutta alarivin viileä pinkki taas on aika huono. Kaikista saa kuitenkin hyvin väriä irti tiiviimmällä poskipunasiveltimellä.
Moitetta tuotteelle antaisin siitä, että paletin kaksi pinkkiä sävyä ovat todella samankaltaisia. Tämä poskipunapaletti on ihan hyvä ollakseen näin edullinen, mutta tottapuhuen odotin tältä vähän enemmän. Plussaa kuitenkin painavasta ja simppelin tyylikkäästä pakkauksesta!
Tuon Eye Crease Brush -luomivärisiveltimen ostin itseasiassa Yliopiston apteekin sivuliikkeesta Egosta, missä myydään myös joitakin e.l.f:in tuotteita. Se on ainoa omistamani luonnonkarvainen sivellin ja pyrinkin nyt ostamaan jatkossa vain synteettisiä siveltimiä. Karvat tässä ovat tietääkseni hevosen karvaa.
Eye Crease Brush on näppärä luomivaon varjostamiseen. Sivellin on sopivan pieni, kun tahtoo tehdä tarkkaa jälkeä. Se myös nappaa hyvin pigmenttiä itseensä. Vähän annan tälle moitteita karheista karvoista, joka tosin on ihan odotettavaa näin edulliselta siveltimeltä.
Flawless Eyeshadow -paletti sävyssä "Party Purple"* on täynnä kivoja violetin sävyjä. Kompaktissa paletissa on neljä sävyä, jotka on nimetty käyttötarkoituksen mukaan "base", "lid", "crease" ja "line". Sävyt ovat laadultaan aika tasalaatuisia. En sanoisi pigmenttiä huikeaksi, mutta nappien koostumus on kuitenkin tarpeeksi pehmeä jotta niistä saa kyllä väriä hyvin irti. Sävyjen laatu häiritsee lähinnä häivyttelyvaiheessa, jossa sävyt jäävät herkästi epätasaisen näköisiksi. Pidän kuitenkin tästä pikkupaletista, kun minulla ei muualla ole hirveästi kunnollisia violetin sävyjä.
Yhteenvetona: älkää hankkiko tuota Baked Highlighteria, mutta Acne Fighting Foundationia ja Undereye Setting Powderia voin taas lämpimästi suositella.
Mitkä ovat suosikkituotteitasi e.l.f:ltä? Entä inhokkeja?
*Saatu blogin kautta

![]() |
Vasemmalta oikealle: Matte Lip Color "Scarlet Night" ja Lip Primer |

Vasemmalta oikealle: Baked Highlighter "Blush Gems", Acne Fighting Foundation "Porcelain" |