December 18, 2016, 11:00 pm
Haluan jakaa teille tällä kertaa talven parhaita juttuja, niitä joilla torjutaan pimeyttä, kylmyyttä ja joulustressiä. Lähtökohtaisesti itse rakastan syksyä ja talvea, raikkaan kylmää säätä ja kaivautumista viltin alle. Pimeästä en sen sijaan pidä, etenkään kun sitä on aamusta iltaan. Onneksi pimeässäkin on omat hyvät puolensa.
1. Kynttilät ja valot
Kun kelloja käännetään tunti eteenpäin ja yht'äkkiä iltapäivällä onkin jo pimeää, on aika kaivaa kaapeista kaikki kynttilät ja valot. Tässä tapauksessa enemmän on enemmän! Vähennä siis muuta valaistusta ja nauti tunnelmasta.
Valoista: rauhallisimman vaikutelman sisälle antavat lämpimän sävyiset keiju/jouluvalot. Itse olen tottunut siihen, että joulukuusen valot ovat kylmät, mutta muut lämpimiä. Meillä on siis iloinen sekasotku molempia. Välkkyvalot eivät oikeasti ilahduta ketään, niistä saa vain päänsärkyä. Simppeli on kaunista, eikö niin.
Kynttilöistä: mitä enemmän ja isompia, sitä parempi. Jos ovat tuoksuvia, vielä parempi. Katso, että tuoksu on kuitenkin joku vuodenaikaan sopiva. Vanilja on varma valinta.
Oma suosikkini lisävalaistuksesta on sekoitus valoja ja kynttilöitä. Keiju/jouluvalot ovat meillä vuorokauden ympäri päällä ja kynttilöitä sytytellään fiiliksen mukaan iltaisin. Mieluiten aina silloin joku kynttilöistä on tuoksuvaa sorttia. Tuo Bath & Body Worksin Marshmallow Fireside on huikea!
2. Siivousliinat
Joulustressissä ja koulun/töiden loppuunrutistamisessa on jo ihan tarpeeksi, siivoamisessa mennään siis sieltä, missä aita on matalin. "Keksin" tänä syksynä siivousliinat ja olen ihan koukussa.
Toki meillä siivotaan edelleen tavalliseenkin tapaan, mutta näiden pointti onkin ettei aina tarvitse. Jos jossain on likaa, pölyä tai tahra, ota liina ja pyyhi. Ei tarvitse lotraa erillisten pesuaineiden kanssa tai pestä rättejä jälkeenpäin.
Kiireiselle, stressaantuneelle ja laiskalle nämä ovat loistojuttu. Liinoja löytyy myös eri tarkoituksiin, kuten kuvassa yllä on yleispuhdistusliinoja ja kaakeleille/vessaan tarkoitettuja liinoja. Näitä saa myös eri tuoksuisina, mikä on kiva juttu!
3. Päivän marjat
Jatketaan kiireisen/laiskan/stressaantuneen luottolinjalla. Roberts Berrie on kehitellyt tuotteen, jossa saat vetäistyä päivän marjat* parilla hörpyllä alas. Itse olen todella huono syömään marjoja. En oikein tykkää niistä lisukkeena ja jaksan harvoin vääntää itse smoothieita.
Samat vitamiinit saa toki purkistakin, mutta parhaiten elimistö osaa hyödyntää niitä luonnollisessa muodossaan. Roberts Berrieltä löytyy marjoja monissa eri mauissa. Oma suosikkini on villimustikka & luumu, johon on lisätty myös kuitua.
Jos stressaat vitamiinien saannista, kokeile näitä. Roberts Berrieitä myydään ainakin Citymarketeissa, niiden pitäisi löytyä hevi-osastolta. Niin ja sanoinko jo, että nää maistuu oikeesti tosi hyvältä?
4. Chai Latte
Tähän voisi lisää myös kaikki kuumat juomat, ehdottomasti mausteisena ja kermavaahdolla. Chai Latte on ollut minun tämän talven suosikki. Jos juoma ei ole tuttu, niin se sisältää teetä, maitoa ja chai-maustetta. Se on kuin lämmin halaus kupissa, ihanan rauhoittava ja herkullinen!
Näitä siis saa ja pitää juoda niin kahviloissa kuin kotonakin. Parhaan Chai Latten olen tänä talvena juonut Robert's Coffeessa Kaivopihalla (yllä kuvassa). Chai Lattea voi helposti tehdä myös kotona. Voisin jossain vaiheessa jakaa reseptin, kun olen saanut sen viilattua täydelliseksi.
Randomsuosikkien listaan voisin lisätä myös joulukuusen (meillä tekokuusi, mutta kuusi kuin kuusi!), Greyn anatomian (olen niin myöhässä, mutta hei täähän on hyvä!) ja saunan (oma sauna, mitä luksusta!).
Mitkä ovat sun lempiasioita tänä talvena? Millä joulustressin saa helpottumaan?
*Roberts Berrien Päivän marjat saatu blogin kautta
↧
December 20, 2016, 11:00 pm
Postaan harvemmin tekemistäni meikkilookeista tänne, koska koen että niitä on vaikea saada kuvattua hyvin kännykän kameralla. Valotus on etenkin kännykällä kuvatessa tärkeä elementti ja usein kun olen saanut meikattua, se ei ole mitenkään paras mahdollinen. Monesti meikki myös unohtuu kuvata. Julkaisen silloin tällöin "päivän meikki"-tyylisiä kuvia instagramissa, joten jos ne kiinnostavat niin käypä vilkaisemassa @neitiminttukihara.
Kokosin tähän postaukseen syksyltä viisi meikkiä, joista erityisesti pidän.
1. Dark lips and Copper Eyes
Tummat huulet ovat olleet yksi syksyn ja alkutalven suosikeistani. Tumman huulipunan kanssa silmämeikki saa olla simppeli ja huomio olla huulissa. Oma suosikkini tummien huulien pariksi on ollut lämpimän sävyinen silmämeikki. Kuparikulta sopii mahtavasti tumman huulipunan pariksi tehden meikistä jollain tapaa juhlavan.
2. Smoky Mauve Eyes & Lips
Malvan sävyinen meikki niin silmissä kuin huulissakin on ollut ehdoton suosikkimeikkilookkini koko syksynä. Meikin tummuutta säätelemällä se sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Kylmän sävyiset meikit puhuttelevat minua erityisesti loppusyksystä ja talvella. Violetti taas etenkin vaaleissa sävyissään on ollut suosikkivärini kesän alusta saakka, joten kaipa tämä ihastus oli ihan odotettavissa.
3. Peach Eyes with Dark Lips
Toinen, arkisempi versio tummista huulista syntyy, kun paritetaan ne persikkaisen silmämeikin kanssa. Tykkäsin tästä lookista tosi paljon! Kuten ensimmäisessä kuvassa, tässäkin pääosassa on upea IsaDoran Lip Desire Sculpting Lipstick sävyssä Rum Raisin*.
4. Simple Eyelook with Purple Lipgloss
Tää on sellainen minun perus arkimeikki ilman mitään ekstraa. Eli meikkaan ihon huolella, laitan kulmat ja harjaan ripsiin väriä. Nappaan jonkun huulikiillon tai neutraalin huulipunan mukaan ja laitan sitä autossa tai koululla. Tässä huulilla on muistaakseni NYX:iä. Hassua muuten, miten paljon pisamani korostuvat tässä kuvassa! Ehkäpä pohjameikki oli tavallista kevyempi.
5. Freshmen Party Look: Ancient Gods
Vaikka fuksiaislook on tehty aika kesäisellä teemalla ja se on kultainen ja ei kovin syksyinen, piti se ottaa mukaan silti. Tykkäsin tästä ihan hirveästi ja pitää koettaa ehdottomasti ensi kesänä tehdä jotain samanlaista uudelleen. Meikissä pääosassa on kulta ja sitä on niin silmissä, huulilla kuin kasvomeikissäkin. Silmämeikki on tehty Too Facedin Chocolate Barilla, huulilla on Jane Iredalen PlayOn Crayonia sävyssä Blissfull*. Kasvoille kultaista hehkua tuo Beccan highlighter sävyssä Champagne Pop.
Myöhemmin on tulossa samanlainen postaus myös talven suosikkilookeista, sitä odotellessa!
Mikä näistä oli suosikkisi? Millainen sinun suosikkimeikkisi on tällä hetkellä?*Saatu blogin kautta
↧
↧
December 23, 2016, 8:00 pm
Tänään on vuoden ihanin päivä eli jouluaatto❤ Jouluaaton kunniaksi kaikissa kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa mukana olleissa blogeissa aukeaa luukku. Mukana olevat blogit pääset näkemään edellisestä joulukalenteripostauksestani täältä.
Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa on ollut jälleen ilo olla mukana. Mahtavaa, kun on ollut yhteinen kalenteri jonka luukkuja on päässyt joka päivä availemaan. Monissa on ollut jouluista fiilistelyä, upeita meikkejä, kynsiä ja kampauksia ja kermana vielä arvontojakin. Toivottavasti tekin olette pitäneet kalenterista!
Yhteisen kalenterin lisäksi minulla on ollut kaksi omaa joulukalenteria. Ensimmäinen oli Yankee Candlen kynttiläkalenteri viime vuodelta. Ostin siis edulliseen hintaan viime vuonna myynnissä olleen kalenterin. Availin viimeiset luukut etukäteen ennen kuin lähdimme kotiseudulle joulun viettoon.
Fiilikseni tästä kalenterista ovat olleet vähän ristiriitaiset. Hintaan nähden kalenteri on ollut mukava ja kaikki tästä saamani tuikut ovat olleet hyvän tuoksuisia. Kaikissa luukuissa oli siis jonkin Yankee Candlen tuikku ja aaton luukussa kaksi. Tuikkuja oli kalenterissa mukana laskujeni mukaan viittä (vai kuutta?) erilaista.
Olin vähän pettynyt siihen, että kaikki kalenterin sisällössä olivat tuikkuja eikä mukana ollut esimerkiksi pikkukynttilöitä. Viiden eri tuikun kierrättäminen kävi myös vähän yksitoikkoiseksi. Miinusta myös siitä, ettei tuikuissa lukenut mikä tuoksu oli kyseessä. Niiden ollessa joko punaisia tai vihreitä sai aina arvailla mikä oli mikäkin.
Tämän vuoden kalenterissa on vissiin ollut vähän monipuolisempi sisältö, joten pitänee kuitenkin harkita vielä sen tilaamista ensi vuodeksi. Kokonaisuutena tämä kalenteri oli vähän tylsä, vaikka käteen jäikin iso kasa hyväntuoksuisia tuikkuja.
Toisena joulukalenterinani oli Chjokon praliinijoulukalenteri. Tätä vaivasi ehkä myös pieni tylsyys. Tässäkin olisin toivonut jonkinlaista luetteloa sisällöstä, jotta praliineja ei olisi tullut maisteltua ihan sokkona. Totesin myös, että hyvin moni kalenterin praliineista ei ollut makuuni. Paras oli ehdottomasti ylläolevassa kuvassa oleva merisuolapraliini, joka oli suussasulavan hyvä.
Ideana luksuksempi suklaakalenteri oli ihan loistava ja mietin, että tällainen olisi mahtavaa saada myös Petri's Chocolate Roomilta, joka on ollut aina suosikkisuklaamyymäläni. Toki vastaavan kalenterin voisi koota myös itse ja nyt on tuo kaunis kalenteripohjakin tästä kalenterista. Ehkä ensi vuonna jokin kosmetiikkakalenterikin voisi olla taas kiva, joten taitaa taas valinnan vaikeus iskeä..
Ennen kotikotiin joulunviettoon asettumista kävimme poikaystäväni kanssa Kolilla rentoutumassa. Kohteena oli erityisesti upea Koli Relax Spa, jossa olemme monesti ennenkin käyneet vierailemassa.
Kylpylä on valmistunut muutama vuosi sitten ja on nimensä elämys- ja rentoumiskylpylä, eikä sellainen kylpylä jossa lapsiperheet käyvät kiljuvien lasten kanssa. Paikka on pieni ja intiimi ja siellä saa yleensä olla hyvin rauhassa, kun välttelee sesonkiaikoja.
Kylpylän mukavuuksiin kuuluu kiulu, jonka sisällön jokainen vierailija saa valita kolmesta vaihtoehdosta. Ensimmäinen vaihtoehto on Lumene-kiulu, jossa saa pussillisen Lumenen näytekokoisia tuotteita.
Tuotteista on kylpylässä ohjeistukset, kuinka niitä kannattaa siellä ollessa käyttää. Näiden ohjeiden mukaan saa tehtyä itselleen rentouttavia hoitoja samalla kun nauttii erilaisista altaista ja saunoista.
Toisena vaihtoehtona on ottaa juomakiulu, johon voit valita Kontiomehun alkoholittomia kuohujuomia tai ihan perinteistä skumppaa. Näitäkin voi sitten kylpylässä lekotellessa nauttia.
Kylpylän tunnelma on omaa luokkaansa ja siksi viihdymme siellä aina niin hyvin. Etenkin talvella kauniit lumiset maisemat tekevät kokemuksesta mahtavan. Maisemia pääsee ihastelemaan halutessaan myös ulkona olevasta paljusta käsin. Lämmittelemään pääsee kolmeen erilaiseen saunaan: höyrysaunaan, savun tuoksuiseen saunaan tai perinteiseen saunaan.
Jos joskus käytte Kolilla, älkää missatko täällä käymistä. Voin lämpimästi suositella Koli Relax Spa:ta usean käynnin perusteella!
Tässä vielä maisemia Sokos Hotel Kolin hotellihuoneemme ikkunasta. Miten kaunista!
Joulufiiliksiä käytiin virittelemässä myös Joensuun Kahvila Houkutuksessa herkkujen äärellä. Joulun juomavalikoimaan kuuluu muun muassa tämä upean överi mokkakermainen kaakao. Siis katsokaa nyt miten huikean näköinen. Nam!
Joulufiiliksen tuo kuitenkin kaikista parhaiten aina perinteinen aatonaaton joulukuusen koristelu vanhempieni luona. Joulukuusi tuodaan aina omasta metsästä ja se on joka vuosi eri muotoinen ja näköinen.
Koristeet ovat vuodesta toiseen samat. Rakkaimpiin koristeisiini kuuluu muun muassa kuusen latvassa oleva pieni koristenaru, jolla on ikää jo useampi vuosikymmen. Myös perinteiset puuhahmokoristeet on aina saatava kuuseen ja nuo värikkäät jääpuikkovalot ovat myös perinne.
Kuusen koristeltua kaikki tuovat lahjansa kuusen alle ja sitten se näyttää täydellisen ihanalta ja jouluiselta, joulun symbolilta. Tänään lahjat sitten avataan yhdessä joululounaan jälkeen! ❤
Ihanaa, rentouttavaa, mahtavaa, hauskaa, iloista, tunnelmallista ja erittäin kaunista joulun aikaa kaikille!
↧
December 29, 2016, 10:03 am
Otetaas ekaa kertaa blogin historiassa vuoroon huuliswatch-postaus. Siihen on kyllä syykin miksi en ole näitä ennen tehnyt, en nimittäin ole huuliswatchien kuvaamisessa kovin hyvä. Ja onhan näiden kuvaamisessa huulilla hommaakin ja valokin hitsi loppuu tähän vuoden aikaan kesken! Tästä kaikesta huolimatta swatchit sain kuin sainkin kuvattua ja pääsen samalla hehkuttamaan tätä tuotetta, joka on mielestäni LOISTAVA.
Essencen Longlasting Liplinerit. Nää maksaa alle 2 euroa kappale, siis ei käytännössä juuri mitään. Ja ovat ihan mahtavia. Itse käytän näitä mattapunan tapaan huulilla. Toki ne ovat jonkin verran kuivattavia, mutta eivät mielestäni sen enempää kuin monet mattapunatkaan. Alle saa ja kannattaa laittaa pohjustajaa, itse olen käyttänyt kuvissa ColourPopin Lip Primeria. Pigmenttiä näistä löytyy ja kaikki omistamani yhdeksän sävyä ovat kivoja. Kynää ei tarvitse teroittaa, vaan se on sellainen ylösrullattava malli. Katsotaas lähemmin, miltä nämä näyttävät huulilla!
01 Ready For RedKlassinen neutraalin lämmin punainen. Superhyvä pigmentti, levittyy loistavasti. Tämä sävy ei ole sellainen, mitä arkena käyttäisin. Juhliin ja etenkin jouluksi tämä on kuitenkin huippu.
02 SweetheartArkinen kylmään taittava pinkki/tumma vaaleanpunainen. Todella nätti jokapäiväinen sävy, sopii varmasti monelle. Itse käytän tätä enemmän kesällä.
03 Yummy BerryViolettiin taittava pinkki, "marjainen" sävy. Helppo sävy aloittaa violetteihin huulipuniin tutustuminen. Erityisen kiva sävy syksyyn.
05 Lovely FrappuccinoRuskea nude. Tää on jotenkin tosi helppo ruskean sävy, tykkään tästä tosi paljon. Tuo pientä ekstraa meikkiin, mutta on kiva sävy ihan arkeenkin.
06 A Girl's DreamHillitty punainen. Maailman kivoin arkipunainen, punaista vierastavakin uskaltaa tätä käyttää! Ei pistä liikaa silmään mutta tekee lookista huolitellun näköisen.
07 Plum CakeKylmän sävyinen, violettiin taittava nude. Todella trendikäs sävy tällä hetkellä. Kiva sävy syksyyn ja talveen. Sopii niin arkimeikkiin kuin vaikka näyttävämmän silmämeikin kaveriksi.
08 Girl Next DoorVaalea neutraali nuden sävy. Tätä en ole tainnut vielä kertaakaan käyttää kodin ulkopuolella, en ole oikein näin vaaleiden nudejen ystävä. Tämä voisi kuitenkin olla kiva kaveri smoky eye -meikille, pitää kokeilla!
10 Berry On My MindVioletin marjainen sävy. Tummempi kuin Yummy Berry, mutta hyvin saman oloinen. Kiva perus sävy, tämän tyylisiä multa löytyy kyllä monia. Erityisesti sopii syksyyn.
11 Be A Game-ChangerTumma mustanvioletti. Sävy on tässä tosi nätti, mutta se on vaikea saada levittymään tasaisesti. Kuvaa ottaessa onnistuin poikkeuksellisen hyvin. Tämä sopisi siis parhaiten jonkun saman sävyisen punan alle.
Yllä vielä swatchit kaikista näistä yhdeksästä Essencen huultenrajauskynästä. Omat suosikkini näistä ovat 05 Lovely Frappuccino (toinen vasemmalta ylärivissä), 07 Plum Cake (kolmas vasemmalta ylärivissä) ja 06 A Girl's Dream (ensimmäinen vasemmalta alarivissä).
Löytyykö sinulta joku näistä? Mikä on suosikkisävysi tai vaikuttaa kivoimman sävyiseltä?
↧
Uusi vuosi aloitetaan blogin perinteisimmällä postauksella. On viime vuoden viimeisten tyhjien aika!
Joulukuussa tyhjien purkkien saalis oli jälleen ihan kohtuullinen. Hiusjuttuja loppui eniten, mutta muuten loppuneita on aika tasaisesti kaikista kategorioista.
Arvosteluasteikko:
0 = käyttökelvoton, epäonnistunut tuote
1 = en tykännyt yhtään, saatan käyttää kuitenkin loppuun
2 = melko huono, enemmän huonoa kuin hyvää
3 = ihan hyvä, en kuitenkaan ole nyt kiinnostunut ostamaan uudelleen
4 = potentiaalinen suosikki, saatan hankkia joskus uudelleen
5 = suosikkituote, mitä todennäköisimmin ostan uudelleen
HIUKSET 1
Biozell Color Mask -hoitava sävyte "Soft Ice" 150 ml*Jos purkkeja olisi ehtinyt kertyä tarpeeksi "Pettymykset"-postaukseen, tämä olisi päässyt siihen. Jälleen sävytenaamio, joka ei oikeasti tee yhtään mitään. En vaan ymmärrä tätä. Käytin tuotteen tavallisen hoitoaineen tapaan, vaikka ei siinä tehtävässäkään kovin kummoinen ollut. 2/5
Head & Shoulders Dry Scalp Care Shampoo 225 ml"Ihan jeba. Ei siinä muistaakseni varsinaisesti muuta vikaa ollut, mutta tuoksu ei ollut ihan täydellinen. 4/5"Omasta mielestäni shampoo on oikein hyvä ja tuoksukin kiva, mutta merkki ei ole eläinkokeeton joten en osta tuotetta meille uudelleen. 3/5
Herbina Volumising Dry Shampoo 100 mlHuhhuijaa miten voimakas tuoksu tässä oli. Supermakea! Tuoksun takia en ostaisi, mutta ei tässä tehotkaan kovin hyvät olleet. Yritin äkkiä käyttää tämän pois. 2/3
HIUKSET 2
Biozell Color Mask -sävyspray "Lavender" 100 ml*Sävysprayn käytöstä kirjoitinkin jo täällä. Lyhyesti: sävy oli kaunis, mutta tämä tappaa hiukset kyllä aika tehokkaasti. En ostaisi. 2/5
Schwarzkopf BC Repair Rescue 75 mlNyyh. Tämän parempaa latvasuojaa en ole löytänyt, mutta en voi tätä ostaa enää uudelleen. Toisaalta kävin juuri leikkaamassa huonot latvat pois, joten tällä hetkellä tälle ei ole tarvettakaan. Ostaisin uudelleen ja uudelleen, jos merkki olisi eläinkokeeton. 4/5
Cutrin Rescue Sensitive Dry Scalp Care 75 ml*Tämä oli lopulta vähän plääh. Kuivalle päänahalle tarkoitettu aine laitetaan päänahkaan eikä sitä tarvitse pestä pois. Geelimäinen hoitoaine ei rasvoita tukkaa ja helpottaa hetkeksi päänahan kutinaa. Pidemmän päälle tästä ei kuitenkaan ole hyötyä ja olen löytänyt jo parempiakin tuotteita. Cutrin ei ole eläinkokeeton. 2/5
VARTALO
L'Occitane Cedrat Shower Gel 250 ml*"Ihan hyvää kamaa, tuoksui hyvältä. Vähän turhan nestemäistä, täydellinen olisi ollut vähän paksumpaa. 4/5"Tälle plussaa riittoisuudesta, miinusta ei-eläinkokeettomuudesta. En testannut itse.
Mellis Silva Arctica Nourishing Handcreme 75 ml*Koostumukseltaan rasvaista käsivoidetta, ehdottomasti iltakäyttöön. Tykkäsin luonnonkosmetiikkamaisesta tuoksusta. Käytin loppuun vartalolle, kun stressasin säilyvyydestä. 3/5
Lumene Arctic Spa Body Lotion 20 ml x 2Koli Relax Spasta saadut pikkuvoiteet käytin parilla kerralla pois. Hyvä tuoksu, kiva koostumus. Mieluumin käytän vartalolle luonnonkosmetiikkaa, mutta muuten tykkäsin. 3/5
Lumene Arctic Spa Body Butter 15 mlSama tuoksu ja muut ominaisuudet kuin vartalovoiteessa. Koostumus kiinteämpää. 3/5
KASVOT
Oriflame Ecobeauty Toner 200 ml*Kiva juttu, että ns. tavismerkki on tehnyt tällaisen sertifioidun luonnonkosmetiikkasarjan. Kasvovedelle plussaa suihkeen hienojakoisuudesta, miinusta vähän tunkkaisesta ruusun tuoksusta. En usko, että ostan uudelleen. 3/5
Mossa Micellar Water 200 mlLemppari misellivesi, ostin jo kolmannen pullon jemmaan. Ihanan hento vadelman tuoksu ja ihan ykkönen aamupesussa. 5/5
Eucerin Aquaporin Active Eye Care 15 ml*Hullun riittoisa silmänympärysvoide loppui viimein. Mukavan viilentävä kesällä geelikoostumuksen ja metallisen aplikaattoripään ansiosta. Ei riittänyt kuitenkaan kosteutustehoiltaan. Eucerinin myynti Suomessa loppuu, mikä ei sinänsä minua haittaa kun merkki ei ole eläinkokeeton. 3/5
Medik8 C-Tetra Cream (näyte)*Näytteen perusteella ihan kiva päivävoide. Kevyt, nopeasti imeytyvä koostumus. 3/5
MEIKIT YM.
Biotherm Eau Océane EdT 100 mlYhteen aikaan tämä oli suosikkihajuveteni. Raikas vesituoksu on ihana etenkin kesällä. Yritän löytää tälle nyt korvaajan eläinkokeettomien tuoksujen joukosta. 4/5
Maybelline Lash Sensational MascaraHalusin testata tätä kaikkien hypettämää ripsaria. Ehdin ostaa sen ennen eläinkokeettomuus-päätöstä, joten käytin sen nyt sitten vielä. Tämä taisikin olla viimeinen ei-eläinkokeeton ripsiväri jemmoissani! Ripsari oli ihan jees, mutta en yhdy hypetykseen. Volyymia tällä sai kivasti, mutta erottelevuutta olisi voinut olla enemmän. 3/5
Maybelline Fit Me! -peitevoide sävy 10Tämä tuote vähän harmittaa, kun pidin siitä. Maybellinen peitevoide oli myös 2. pannuprojektin ensimmäinen loppunut. Sävy 10 on ollut minulle jo pitkään aivan liian tumma, mutta tuotteen koostumuksen vuoksi se on sulautunut ihooni kuitenkin hyvin. Tässä on hyvä hinta-laatu-suhde. 3,5/5
Hurraw! Pitta Lip BalmPittan tuoksu oli loppujen lopuksi liian kookoksinen makuuni. Tuoksu sopii ehdottomasti paremmin kesään, joten tälle oli jo korkea aika loppua. 3/5
NÄYTTEET
Dr. Hauschka Daily Hydrating Eye Cream (näyte)Olin yllättynyt siitä, miten paljon tästä pidin. Pitää harkita täysikokoisen hankkimista. Mukavan paksu ja kosteuttava koostumus. 4/5
Dr. Hauschka Hydrating Foot Cream (näyte)Voimakkaan yrttisen hajuinen jalkavoide. Imeytyi nopeasti. En innostunut. 2,5/5
Missha Perfect Cover B.B Cream No. 13 ja 23 (näytteet)Sekoittelin noista sävyistä itselleni sopivan sävyn. Misshan BB-voide on kyllä ihan kiva, mutta ei suosikkini. Missha ei taida olla eläinkokeeton. 3/5
Oikein hyvää uutta vuotta 2017 kaikille! Kiinnostaisiko taas joku yhteenveto vuoden 2016 loppuneista?*Saatu blogin kautta
↧
↧
January 7, 2017, 11:00 pm
Vuosi 2016 oli minulle monien muutosten vuosi. Blogissa suurin muutos oli siirtyä käyttämään vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Omassa elämässä vuoteen on mahtunut alkuvuodesta keikkatyötä ja työttömyyttä ja samaan aikaan pääsykokeisiin opiskelua. Syksyllä pääsin sitten opiskelemaan unelmieni ammattiin estenomiksi ja totuttelin alan vaihtoon. Kolme kuukautta sitten muutimme poikaystäväni kanssa ensimmäiseen omaan, yhteiseen asuntoomme. Kummallista miten paljon yhdessä vuodessa ehtiikään tapahtua!
Viime vuoden tapaan tiivistän blogivuoden kokoamalla yhteen vuoden 2016 parhaimmat tuotteet. Nämä ovat tuotteita, joista olen itse pitänyt eniten tänä vuonna. Mukana on siis myös edellisenä vuonna käyttämiäni tuotteita, tosin vain yksi. Ensimmäisenä ovat vuorossa siveltimet, kasvomeikit, silmämeikit ja huulimeikit. Toisessa osassa on sitten ihonhoito, hiustenhoito ja muut.
SIVELTIMET
Real Techniques Bold Metals 300 Tapered BlushVuoden ylivoimaisesti eniten käyttämäni poskipunasivellin. Tällä huonompi pigmenttisestäkin poskipunasta saa runsaasti väriä irti. Pienehköllä siveltimellä on helppo levittää puna juuri sinne minne haluaa. Lue lisää siveltimestä täältä.
Everyday Minerals Flat Top BrushMaailman paras sivellin mineraalimeikkipohjan levitykseen. Ainoa sivellin, jota käytän Jane Iredalen PurePressed-meikkipohjan kanssa. Tekee kaunista, peittävää jälkeä hetkessä.
Wet'n Wild Powder BrushTätä en ole vielä käyttänyt kuin pari kuukautta. Sivellin on kuitenkin niin lupaava, että pääsee suosikkieni joukkoon. Siinä on sopivan löysät ja sileät karvat, jotta siihen ei tartu liikaa puuteria kerralla. Siveltimellä on helppo kiinnittää kasvomeikki kevyellä kerroksella puuteria.
Real Techniques Bold Metals 200 Oval ShadowTällä siveltimellä saa huiskaistua nopeasti häivytyssävyn luomivakoon kuin myös häivyteltyä valmiin silmämeikin rajoja. Pehmeä ja laadukas häivytyssivellin.
Real Techniques Setting BrushHyvä sivellin silmänaluspuuterin levitykseen. Sopivan muotoinen, kokoinen ja tuntumaltaan löysä herkälle silmänalusiholle.
KASVOMEIKIT
e.l.f High Definition Undereye Setting PowderTämä on ollut jo useamman kuukauden minulla käytössä lähes aina kun meikkaan. Puuterilla kiinnitetään peitevoide silmänalusiholle. Se on hyvin hienojakoista eikä kuivata silmänalusihoa niin paljoa kuin muut kokeilemani puuterit.
Joe Blasco -valoväri "Orange Highlight 1"*Kiinteä peitevoide sopii hyvin peittämään tummia silmänalusia. Se blendautuu iholle nätisti eikä kasaudu kuiviin kohtiin.
Jane Iredale PurePressed Blush "Flawless"*Upean sävyinen, luonnollinen poskipuna. Hyvä pigmentti, levittyy nätisti poskille. Sopii ihan kaikkiin meikkeihin.
Jane Iredale PurePressed Base "Warm Silk"*Tämä oli jo edellisen vuoden suosikkituotteissa ja se on edelleen suosikkimeikkipohjani. Tämä meikkipuuteri asettuu iholle kauniimmin ja luonnollisemmin kuin mikään toinen meikkipohja. Vain kestoa parantaisin tuotteessa, niin se olisi täydellinen!
NYX Ombre Blush "Mauve Me"Syksyn suosikkiposkipunani! Epäilen tämä olevan myös lopputalven ja kevään suosikkipunani. Malvan sävyinen puna sopii niin hyvin kylmän sävyisen silmä- ja huulimeikin kaveriksi. Lue lisää punasta täältä.
SILMÄMEIKIT
Too Faced Chocolate Bar Eyeshadow CollectionVuoden eniten käyttämäni luomiväripaletti. Chocolate Bar on todella monipuolinen niin sävyjen, koostumuksien kuin sävymaailmojenkin puolesta. Paletista löytyy sopivasti mattasävyjä häivytykseen ja luomivakoon, upeita hohtavia ja glitterisiä sävyjä koko luomelle kuin myös mattaa ja hohdetta kulmaluulle ja silmän sisäkulmaan. Lue paletista lisää täältä.
ColourPop Crème Gel Liner "Cry Baby"CP:n vaalean violetti kajal oli todellinen yllättäjä. Olen tykästynyt tällä hetkellä erityisesti violetteihin silmämeikkeihin ja tämä sopii niiden kanssa mahtavasti. Käytän tätä siis silmän alavesirajassa. Vaaleanvioletti kirkastaa katsetta kuten nudekajal, mutta tekee silmämeikistä vähän mielenkiintoisemman. Cry Baby näkyy osana silmämeikkiä täällä.
ColourPop Super Shock Shadow "Weenie"Ihanin yksittäinen luomivärisävy! Ruusukultainen Weenie on pigmentiltään huikea, todella metallinen. Todellinen prinsessasävy, joka tekee nätistä silmämeikistä kauniin.
HUULIMEIKIT
ColourPop Lippie Stix & Lippie Pencil "Contempo"Ostin alunperin vain Contempo-huultenrajauskynän käytettäväksi saman sävyisten huulipunien kanssa. Päädyin kuitenkin käyttämään kynää yksinään ja tykästyin siihen. Loppuvuodesta hankin viimein myös saman sävyisen huulipunan ja näiden yhdistelmä on täydellinen! Ehdottomasti vuoden paras huulikombo!
Essence Longlasting Lipliners "Plum Cake", "Lovely Frappuccino", "A Girl's Dream"Tykästyin todella tänä vuonna näihin superedullisiin huultenrajauskyniin. Käytän kyniä yksinään huulilla pohjustajan kanssa. Kirjoittelin näistä juuri enemmän huuliswatchien kera, voit tsekkaa ne kaikki täältä.
ColourPop Ultra Satin Lip "Dopey"En ole oikein innostunut muista nestemäisistä huulipunista, mutta tämä ColourPopin kaunokainen ihastutti kuitenkin upealla malvan sävyllään. Ultra Satin -koostumus ei kuivata huulia niin paljoa kuin ihan mattaiset koostumukset. Dopey näkyy huulilla tässä kuvassa.
NYX Intense Butter Gloss "Tres Leches"Nuden sävyisessä huulikiillossa on yllättävän paljon pigmenttiä, joten sitä on kiva käyttää yksinäänkin. Kuten muissakin NYX:in huulikiilloissa, koostumus ei ole tahmainen ja tuoksu on ihanan vaniljainen.
IsaDora Lip Desire Sculpting Lipstick "68 Rum Raisin"*Syksyllä käytin ensi kertaa näin tummaa huulipunaa ja tykkäsin lopputuloksesta. Syödessä ja juodessa saa tämän kanssa olla varuillaan, mutta upean sävyn vuoksi se ei haittaa. Koostumus on kosteuttava ja mukava huulilla. Kuvaa punasta huulilla täällä.
Osa 2 on tulossa myöhemmin. Siinä on puolestaan vuoden 2016 suosikkini kasvotuotteista, vartalonhoitotuotteista, hiustuotteista ja muista tuotteista kuten kynsilakoista.
Mikä meikkituote sinulle jäi mieleen vuoden 2016 parhaana?*Saatu blogin kautta
↧
January 11, 2017, 8:41 am
Parina viime talvena olen kärsinyt kuivasta, hilseilevästä ja kutisevasta päänahasta. Pahin näistä on ehdottomasti kutina! Epäilen ongelman johtuvan osittain lisääntyneestä kuivashampoon käytöstä ja pidentyneestä hiustenpesuvälistä. Nurinkurisesti pesenkin talvella hiuksiani useammin kuin kesällä, yleensä joka toinen päivä. Olen löytänyt avuksi myös tuotteita, joilla olen saanut kutinan kuriin.
Rabbit Maman Radiant Skin -puhdistava kasvonaamio ja Unique Haircaren Omega-3 Scalp & Hair Oil ovat vuorotellen käytettynä pitäneet päänahan kutinan kurissa jo pari kuukautta. Parhaiten nämä ovat tuntuneet vaikuttavan, kun olen pitänyt niitä 5-10 minuuttia saunan lämmössä.
Rabbit Maman Radiant Skin -puhdistava kasvonaamio on nimensä mukaan tarkoitettu kasvojen iholle, mutta sitä voi käyttää myös päänahkaan. Sain tämän vinkin Rabbit Maman perustajalta I love me -messuilla. Naamio puhdistaa ja rauhoittaa ihoa, mitä myös kutiseva päänahka yleensä kaipaa.
Hieron naamion pesemättömään, kuivaan hiuspohjaan jakaus jakaukselta. Se tuntuu päänahassa hieman viileältä. Annan naamion vaikuttaa 5-10 minuuttia, jonka jälkeen pesen hiukset normaalisti.
Rabbit Maman tuotteita voit ostaa TwistBe:n nettikaupasta tai kivijalkaliikkeestä. Tätä tuotetta nettikaupasta ei tosin tällä hetkellä jostain syystä löydy. Purkki maksoi messuilla noin 20 euroa ja siitä riittää oman kokemukseni mukaan noin viiteen kertaan päänahalle. Suosittelisin tätä käytettäväksi kerran pari talvessa muutaman viikon kuurina, jotta päänahka tulee puhdistettua välillä kunnolla. Olen käyttänyt naamiota parin viikon välein ja siinä välissä seuraavaksi esittelemääni tuotetta.
Unique Haircaren Omega-3 Scalp & Hair Oil on hiuspohjalle tarkoitettu hoitoöljy. Se sisältää muun muassa päänahan verenkiertoa virkistävää piparminttua ja hoitavaa rosmariinia. Käytän öljyä samoin kuin Rabbit Maman naamiotakin, levittämällä jakauksittain ja antamalla vaikuttaa n. 5-10 minuuttia.
Uniquen päänahkaöljy tuoksuu piparminttukarkille, mikä on yksi sen parhaita ominaisuuksia. Öljy ei jätä hiuksia tahmaisiksi, mutta pesen ne yleensä käytön jälkeen kahteen kertaan. Öljy tuntuu ravitsevan ja kosteuttavan päänahkaa, jolloin se ei kutia niin paljoa.
Voitin Omega-3 Scalp & Hair Oil -öljyn eräästä blogiarvonnasta. Sitä saa hankittua muun muassa Ruohonjuuresta 16,90 e hintaan. 30 ml pullosta riittää arvioni mukaan ainakin kymmeneen käyttökertaan.
Nämä kaksi tuotetta yhdessä ovat auttaneet kovasti päänahkaani ja se on talvesta huolimatta tuntunut melko normaalilta. Varmasti ne auttavat myös yksinään, mutta puhdistavan naamion ja hoitavan öljyn yhdistelmä on itselläni toiminut parhaiten.
Kärsitkö talvisin kuivasta päänahasta? Mitkä tuotteet olet itse todennut toimiviksi?
↧
January 14, 2017, 11:43 am
Jatketaan vuoden 2016 parhaiden tuotteiden parissa! Seuraavaksi käydään läpi parhaat kasvojenhoitotuotteet, vartalonhoitotuotteet, hiustuotteet ja kynsilakat.
KASVOJENHOITO
Mossa Cleansing Micellar WaterVuoden parhaita ihonhoitolöytöjä. Siirryin tämän löydettyäni kerralla aamupesuissa misellivesien käyttäjäksi. Mossan misellivesi on myös ollut ehdoton suosikkini kaikista tähän asti kokeilemistani misellivesistä. Se on miedon ja raikkaan tuoksuinen ja ei kuivata ihoa. Pullo on kivan näköinen, tuote on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja sen hinta on kohtuullinen. Ensimmäisen pullon sain blogin kautta, kuvassa oleva toinen on itse ostamani.
Lumene Lähde Kosteuttava & Raikastava KasvosuihkeLoppuvuonna ilmestynyt kasvovesi iski minuun heti. Maailman hienojakoisimman suihkeen suihkuttelu kasvoille rentouttaa minut välittömästi. Kylpylämäinen tuoksu ei myöskään ole haitaksi. Suihke on mainio myös meikin päälle häivyttämään liian puuterista kasvomeikkiä.
Davvi Smoothing Eye SerumTähän asti kokeilemistani silmänympärysvoiteista suosikkini. Davvi on miellyttävän marjaisan tuoksuinen ja sen koostumus on ihanan kosteuttava ja sopivan paksu. Toimii niin aamuisin kuin iltaisinkin. Nykyinen kappale on kolmas käyttämäni.
Dermalogica Daily MicrofoliantVuoden parhaita tuotteita miettiessäni tämä hiipi mieleeni varkain. Käytin Dermalogican kuorintaa suurimman osan viime vuodesta ja se on vaan kaikin puolin huikea tuote. Niin simppeli, mutta toimiva. Jauhemainen kuorinta sekoitetaan veteen, jolloin siitä tulee hieman vaahtoavaa. Kuorinta on yhtä aikaa tehokas ja hellävarainen. Tykkään myös kovasti tuotteen riisipuuromaisesta tuoksusta. Kuvassa toinen käytössäni oleva matkakokoinen purkki, nämä ovat tosi riittoisia!
Hurraw! Moon BalmTykkään kaikista Hurraw!:eista, mutta Moon Balmista olen pitänyt erityisesti yöhuulivoiteena. Se on perushurraweja kosteuttavampi ja pysyy huulilla pidempään. Moon Balmin tuoksu on ihanan rauhoittava; siinä on kamomillaa ja vaniljaa.
VARTALONHOITO
Lush The Rough With the Smooth Body ScrubHuikean rouhea kuorintapala on sekä minun että poikaystäväni suosikki. Kuorintapala oikeasti tuntuu kuorittaessa! Sokerista ja öljyistä koostuva kuorinta sulaa iholle ja kosteuttaa samalla. Tuoksu on mukavan mausteinen. Kuvassa oleva pala on toinen käyttämämme.
Lush Sleepy Body LotionJoulukokoelman vartalovoide ihastutti erityisesti herkullisella tuoksullaan. Koostumus on todella kosteuttava ja imeytyy hyvin ihoon. Onnekseni löysin tätä vielä Lushin alennusmyynneistä, joten nyt minulla on purkki myös ensi jouluksi! Ensimmäisen purkin sain blogin kautta.
Urtekram Coconut Body Lotion*Tämä vartalovoide on hyvin erilainen kuin Lushin. Lush on passeli talveen kun taas tämä Urtekram on kesään. Olen vuodenajasta huolimatta käyttänyt voidetta nyt talvella ja kevyeeseen koostumukseen nähden se kosteuttaa hyvin. Tykkään tuotteen miedosta kookoksen tuoksusta ja kevyestä, nopeasti imeytyvästä koostumuksesta.
Urtekram Coconut Hand Cream*Käsivoide puuttuu kuvasta, koska minulla ei ole sitä tällä hetkellä. Urtekramin käsivoide on kuitenkin suosikkini tänä vuonna testaamistani käsivoiteista. Se imeytyi myös sopivan nopeasti ja kosteutti hyvin. Tässä on sama mieto kookoksen tuoksu kuin vartalovoiteesta, tykkään! Urtekramin tuotteissa minua miellyttää myös pakkausten ulkonäkö ja hyvä hinta-laatu-suhde.
HIUSTENHOITO
Biozell Texturizing Spray*Vuoden paras hiustuotelöytö! Sain ensimmäisen matkakokoisen pullon Livboxista ja myöhemmin tuon täysikokoisen I love me -messuilta. Tekstuurisuihke on nykyään osa hiustenkiharrusrutiiniani ja suihkin sitä aina valmiisiin kiharoihin antamaan rakennetta ja pitoa. Tuote ei takuta hiuksia ja on kaikin puolin toimiva.
Batiste Dry Shampoo*Batisten kuivashampoot ylipäätään ovat suosikkejani kaikista kuivashampoista. Paras tuoksuista on ehkä Cherry, mutta kuvassa oleva Neon Lights on myös hyvä. Olen saanut näitä muutaman blogin kautta (kuten kuvassa olevan), mutta ostanut luultavasti vielä useamman itse. Tämä vaan toimii eli imee hiuksista hyvin rasvaa ja tekee niistä freesimmän näköiset.
Unique Haircare Omega-3 Scalp & Hair OilPäänahkaöljyn esittelin edellisessä postauksessani. Tästä on ollut sen verran apua, että päätin ottaa sen mukaan suosikkeihini. Käytän öljyä levittämällä sen jakauksittain päänahkaan ja annan sen vaikuttaa saunassa ollessa. Tämän jälkeen pesen hiukset normaalisti. Öljy auttaa päänahan kuivuuteen ja kutinaan. Tuotteessa on ihanan piparminttuinen tuoksu.
KYNSILAKAT
China Glaze Nail Laquer with Hardeners "Pink Voltage"Kesän suosikkilakka! Neonpinkki piristää päivää ja on ihana väripilkku neutraalimmassa asussa. Lakka näkyy kynsillä tässä postauksessa.
Ciate Paint Pots "Mineral Love"Yksi kaikkien aikojen suosikkilakoistani ja edelleen suosikki tänä vuonna. Ostin ensimmäisen minilakan tässä sävyssä jenkeistä vuoden 2014 lopussa ja vuoden 2015 lopussa se oli jo loppu. Tänä vuonna hankin sitten täysikokoisen. Upea hiekkalakka näkyy kynsillä tässä ikivanhassa postauksessa.
IsaDora Gel Nail Laquer "Lovely Lilac"*IsaDoran vaaleanvioletti lakka aloitti minulla vaaleanviolettivillityksen, jossa olen edelleen vahvasti sisällä. Bernerin pr-tapahtumassa vuoden 2015 lopulla minulla lakattiin kynnet tällä ja ihastuin totaalisesti. Tällä on siis erityinen paikka lakkakokoelmassani ja voin kertoa ettei se jäänyt ainoaksi vaaleanvioletiksi lakakseni. Lakka näkyy kynsillä täällä.
The Body Shop Nail Colour "Gold Foils"TBS:n joulukokoelman lakka on melko uusi hankinta, mutta se oli sellainen "pakko saada" -tuote. Kyseessä on kultainen glitterlakka, jossa glitterit ovat epäsymmetrisen kulmikkaita. Tässä ei ole mitään mullistavan erikoista, mutta se näyttää toisen lakan päällä superkivalta. Minulla ei valitettavasti ole tästä kuvaa, mutta eiköhän tämä jossain vaiheessa kynsilläkin näy.
Sellaiset olivat vuoden 2016 parhaimmista parhaimmat kosmetiikkatuotteet!
Onko joku näistä sinunkin suosikkisi tai kenties inhokkisi? ja kynsilakoista puheen ollen: mikä on suosikkikynsilakkasi?*Saatu blogin kautta
↧
January 15, 2017, 11:00 pm
Ennen joulua bongasin tämän tuoksusetin Feeluniquesta reilun kahdenkympin hintaan. Zoella on varmasti monelle tuttu tubettaja ja katson itsekin hänen videoitaan. Mikä näissä houkutteli söpön ulkonäön lisäksi oli se, että Zoella Beautyn tuotteita myydään vain Briteissä ja netissä eli kaikki sarjan tuotteet ovat eläinkokeettomia!
Eläinkokeettomat tuoksut ovat suht'koht harvinaisia ja suurin osa löytämistäni on ollut luonnonkosmetiikkaa. Jos kuitenkin kaipaa synteettisiä tuoksuja, tässä olisi kiva ja edullinen vaihtoehto. Nämä ovat vahvuudeltaan body mistejä eli eivät hirveän pitkäkestoisia. Tuoksut ovat myös aika simppeleitä, mutta tällä hinnalla ei voi ihmeellisiä odottaakaan.
Joulun alla myytiin tätä Secret Scenta -pakettia, jossa oli kaikki Zoella Beautyn neljä tuoksua 15 ml koossa. Valitettavasti tuota pakkausta ei enää myydä, mutta Feeluniquesta löytyy sarjan tuoksuja myynnissä yksittäin. Hyvällä tuurilla nämä saattavat tulla jossain vaiheessa jossain toisessa kokoelmassa myyntiin uudestaan. Yksittäinkään tuoksut eivät ole kalliita, vaan 45 ml pullo maksaa n. 10 euroa.
Let's Spritz!
"A fresh and fruity spritz with delicate notes of Raspberry and Cassis."
Supertyttömäinen tuoksu tuo mieleen marjaiset hedelmäkarkit. Minulle tämä tuoksu on jopa liian makea, mutta voisin kuvitella tämän olevan nuorempien tyttöjen suosikki. Itse ainakin tykkäsin kovasti tällaisista tuoksuista teini-ikäisenä. Varmasti tulen tätä kuitenkin itsekin käyttämään, koska joskus vaan tekee mieli tuoksua karkilta!
Blissful Mistful
"A beautiful soft, feminine fragrance with notes of Strawberry, Grapefruit, Violet, Jasmine and Gardenia."
Kuten kuvauksestakin voi päätellä, tämä tuoksu on näistä neljästä ehdottomasti hienostunein ja aikuismaisin. Mansikka ja greippi tuovat tuoksuun makeutta, mutta kukkaiset nuotit rauhoittavat tuoksun pehmeän naiselliseksi. Tämän tuoksun kanssa olemme vielä tutustumisvaiheessa, mutta luulen että meistä tulee kavereita.
Sweet Inspirations
"A delicious gourmand fragrance with notes of Sweet Almond, Creamy Vanilla and Honey."
Herkullisen vaniljainen tuoksu on näistä ehdoton suosikkini. Tuoksu tuntui heti omalta ja olen käyttänytkin sitä näistä eniten. Sweet Inspirationissa minua viehättää pehmeä vaniljaisuus, joka ei kuitenkaan ole överimakea. Tuoksu on pehmeä ja lämmin ja sopii loistavasti talveen.
Bake My Day!
"A warming indulgent fragrance with notes of Ginger, Vanilla, Cinnamon and Chocolate."
Bake My Day! on sitten näistä se överimakea leivostuoksu. Tuoksu on myös vaniljainen ja lisäksi mausteinen. Tästä tulee mielleyhtymä piparkakkuun, mitä tässä on haettukin. Tämän takia halusin nämä tuoksut aluperin, mutta siihen nähden olin tähän tuoksuun vähän pettynyt. Tuoksu on hieman teennäinen, eikä niin herkullinen kuin olisin toivonut. Käytin tätä kuitenkin jouluna, koska tämä on varmasti jouluisin tuoksu johon olen törmännyt.
Mikä tuoksuista kuulostaa parhaalta? Oletko testannut jotain Zoella Beautyn tuotteista?
↧
↧
January 17, 2017, 11:00 pm
Pitkästä aikaa ajattelin tehdä haalintapostauksen ja näyttää teille mitä kosmetiikkahankintoja olen joulualeista tehnyt. Ostokset olen tehnyt about kolmen viikon aikana ja niitä on niin kivijalkaliikkeistä kuin netistäkin. Mukaan eksyi myös normaalihintaisia tuotteita. Ja kaikki nää oli tarpeellisia, tottakai!
Joulun välipäivinä kävin pariinkin kertaan Sokoksella siskojeni ja äitini kanssa. Siellä oli kivoja ja tarpeellisia juttuja tarjouksessa, joten ostin niitä jemmaan. Laveran Smoothing Body Scrubia olen halunnut jo jonkin aikaa testata ja nyt se tuli vastaan parin euron alennuksella varustettuna. Viime vuoden suosikkeihinkin päässyttä Mossan misellivettä ostin pullon varastoon.
Suihkugeelejä hamstrasin kolmen matkakokoisen tuubin ja yhden isomman pullon verran. Suihkugeelit olivat minulla aivan loppu, mutta nyt riittää onneksi taas hetkeksi. Korresin suihkari oli mukavan mieto ja kukkaisen tuoksuinen ja Weledan suihkugeelit taas voimakkaammin tuoksuvia. 7th Heavenin mustapäälaput lähtivät hetken mielijohteesta matkaan, valitettavasti ne olivat ensimmäisen testauksen perusteella pettymys. Lumenen dödö lähtee pian myös testiin, katsotaan toimiiko se minulla.
Nämä kaksi tuotetta tilasin iHerbistä joulun jälkeen. Kumpikaan niistä ei ollut tarjouksessa, mutta molempia olen halunnut jo jonkin aikaa testata. Molemmista olen kuullut kehuja Katatuulikki-blogin Katalta, joten hänen mielipiteensä vaikuttivat ehdottomasti ostopäätökseen.
Ihoni on kenkkuillut koko syksyn ja alkutalven, joten testailen mielelläni nyt tällaisia epäpuhtaan ihon tuotteita. Andalou Naturalsin 5 ihonhoitotuotteen matkasetti vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta jää vielä odottelemaan edellisten ihonhoitotuotteiden loppua. e.l.f:in Acne Fighting Foundationia olen jo testannutkin ja se vaikuttaa lupaavalta. Tilaamani sävy vaan on minulle väärä.
Lushilla oli taas perinteiset joulualet ja tilasin + ostin pari tuotetta. Ihan huippua, kun niin monet tuotteet olivat -50%! Sleepy-vartalovoidetta halusin ehdottomasti lisää, samoin viime talven suosikkiani Lord of Misrule -suihkugeeliä. Sugar Plum Fairy -huulivoide huusi myös nimeäni, onhan se violetti! Olin suunnitellut myös hankkivani hierontapalan Lushilta ja päädyin Tender Is the Nightiin, jonka tuoksu on ihanan pehmeä ja vaniljainen. Heräteostoksena mukaan lähti vielä Five O'Clock Whistle -sheivausvoide.
Feeluniquella oli superkivoja tuotteita alennuksessa, joten tilailin sieltä vähän meikkejä. Urban Decayn Grindhouse-teroitinta olen silmäillyt jo jonkin aikaa, kun olen kaipaillut parempaa teroitinta ColourPopin pehmeähköille huultenrajauskynille. Tanya Burrin nudekynsilakka maksoi vain 2,50 e, joten nappasin senkin ostoskoriin.
Saatoin vähän seota noiden violettien kanssa, mutta nytpähän on kaksi eri sävyistä violettia huulipunaa ja yksi huulikiilto lisää kokoelmaan. NYX:it lähtivät n. 4 euron hintaan kappale ja UD:n puna taisi olla n. 13 euroa. UD:n Perversion-ripsari on myös ollut iät ja ajat ostoslistalla ja nyt ostin siitä tuollaisen matkaversion vähän alle kympillä.
Viimeisimmät aleostokset tein Tallinnassa, jossa kävimme viime viikon lopulla poikaystäväni kanssa. Hirveästi en siellä innostunut shoppaamaan, joten lopulta mukaan lähti tuollainen Ciaten joulukynsilakkapakkaus ja kaksi kynttilää. Ciaten pakkauksessa on kuusi minilakkaa ja se maksoi n. 20 euroa. Kynttilät ostettiin Pillerkaar-liikkeestä Solaris-ostoskeskuksesta. Siellä oli vaikka mitä ihania kynttilöitä pienessä tarjouksessa ja nukaan lähti Joikin Masala chai ja Nurme Secret, joka tuoksuu sitruunaruoholta.
Shoppailitko joulualeissa? Sattuiko ostoskorissasi olemaan samoja juttuja kuin minulla?
↧
January 20, 2017, 11:00 pm
Kun tein päätöksen siirtyä käyttämään vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa, tiesin että joidenkin tuotteiden korvaamiseen menisi aikaa. Tavoitteeni on, että jossain vaiheessa kaikki kokoelmaani kuuluvat meikit, ihonhoitotuotteet, hiustenhoitotuotteet ja muu kosmetiikka olisi täysin eläinkokeetonta. Ei kuitenkaan olisi kenenkään edun mukaista vain heittää kaikki eläinkokeellinen kosmetiikka pois, vaan pyrin tuohon tavoitteeseen pikkuhiljaa.
Vaikka pääosin minun on ollut helppo luopua eläinkokeellisista tuotteista ja merkeistä, joistakin luopuminen on harmittanutkin. Ennen hyvästä tuotteesta luopumista olen pyrkinyt löytämään sille vastaavan eläinkokeettoman tuotteen. Nyt esittelen vaihtoehtoiset eläinkokeettomat tuotteet eli dupet kahdelle MAC:in suosikkihuulipunalleni.
MAC:in Heroine on violettien huulipunien klassikko. Mattalaatuinen puna on ollut suosikkini erityisesti syksyisin. Niin ihana kuin puna onkin, en enää voi hyvällä omatunnolla sitä käyttää. Onneksi löysin sille kuitenkin melko lähellä olevan korvaajan.
Urban Decayn Vice-sarjan huulipuna sävyssä "Pandemonium" on hyvin lähellä Heroinea. Ostin Pandemoniumin Feeluniquen alennusmyynnistä n. 13 euron hintaan. Pandemonium on sävyltään hieman tummempi kuin Heroine ja koostumukseltaan vähemmän kuiva. Ne ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan.
Ylempänä Heroine ja alempana Pandemonium.
Toinen MAC:in klassikko, Candy Yam Yam, lukeutui myös suosikkeihini. Varsinkin kesällä räikeä pinkki on todella pirteä ja hauska. Myös tälle piti löytää korvaaja ennen kuin hankkiudun siitä eroon.
ColourPopin Lippie Stix sävyssä "Scandy" on hyvin lähellä Candy Yam Yamia. Sävyt eivät jälleen ole aivan idettiset ja koostumuksissakin on eroa. Scandy on hieman Candy Yam Yamia tummempi ja alkuun myös kiiltäväpintaisempi. Se kuitenkin kuivuu mataksi, kuten Candy Yam Yam. Scandy on huomattavasti Candy Yam Yamia edullisempi ja siksi myös kannattavampi hankinta.
Vasemmalla Candy Yam Yam, oikealla Scandy.
Ihanaa, kun voin nyt vihdoin hyvästellä MAC:in punani. Minulle jää merkiltä enää Prep+prime-huultenpohjustaja, jonka aion käyttää loppuun. Sillekin olen kuitenkin etsimässä korvaajaa ja pari ihan hyvää olen jo löytänytkin.
Tämän postauksen pointtina haluan vielä sanoa, että jos mietit siirtymistä eläinkokeettomaan kosmetiikkaan niin kaikki on korvattavissa. Ihania tuotteita on maailma pullollaan ja kaikille lemppareillekin voi löytää vastaavat eläinkokeettomat tuotteet, jos niin haluaa.
Toivottavasti tästä oli hyötyä muille shokkivärisistä huulipunista pitäville :)
Tiedätkö muita hyviä dupeja MAC:in klassikoille?
↧
January 23, 2017, 11:00 pm
Ennen joulua tein kaksi tilausta ColourPopille, kun merkillä oli päivän ajan ilmaiset postikulut. Ovelana tilasin tuotteet kahdessa erässä, jotta välttyisin myös tullimaksuilta. Aiemmat postaukseni ColourPopin tuotteista löydät täältä.
Tilasin ensimmäisessä erässä vain huulituotteita. Mielestäni ne ovat ColourPopin tuotteista parhaita ja erityisesti huulipunat ja huultenrajauskynät ovat yksiä parhaita ikinä.
Mukana tilauksessa oli siis Lippie Primer, Lippie Stixit sävyissä Scandy ja Konnichiwa sekä Lippie Pencil sävyssä Aquarius.
Lippie Primer - "Our Lippie Primer enhances the wear of any lip product and keep your lips looking and feeling healthy!"
Huultenpohjustajaa halusin ehdottomasti kokeilla, kun hintakin on se sama kuin Lippie Stixeissä eli 5 dollaria. Huultenpohjustaja on toiminut ihan hyvin. Se tekee huulten ja huulipunan väliin "kalvon", joka saa huulipunan levittymään paremmin ja ehkä sen myös kestämään paremmin. Tuo viimeinen ominaisuus riippuu niin myös siitä mitä syö ja juo. Mitä olisin lisäksi toivonut pohjustajalta olisi että se olisi ollut kosteuttavamman tuntuinen huulilla.
Lippie Stix Scandy - "We're not saying you will have scandalous behavior while wearing this bright pink but we're not not saying it"
Edellisessä dupeista kertovassa postauksessakin esiintynyt Scandy oli tosiaan korvaajani MAC:in Candy Yam Yamille. Scandy on kirkkaan pinkki, todella näyttävä sävy. En käytä tämän tyylisiä punia usein, mutta räikeistä sävyistä tämä on yksi suosikkini. Scandy on mattapuna kuten useimmat Lippie Stixeistä.
Lippie Stix Konnichiwa - "A bright dusty rose"
Konnichiwa on Hello Kitty -kokoelmasta, joka oli yksi syy miksi tämän halusin. En ole hirveä Hello Kitty -fani, mutta tässä on niin söpö pakkauskin! Konnichiwa on myös siitä harvinainen, että se ei ole matta vaan créme-laatuinen. Sävy on kiva, arkinen "my lips but better" pinkkinude.
Lippie Pencil Aquarius - "A soft pinky nude"
Halusin Aquarius-huultenrajauskynän pariksi saman nimiselle huulipunalle. Ajattelin, että käytän tätä myös yksinään ja hyvin se toimii niinkin. Sävy on todella kiva perusnude, tykkään tämän sävystä oikeastaan enemmän kuin saman nimisen huulipunan.
Tässä vielä Konnichiwa-punan pakkaus, tuo rusettikorkki on niin söpö! Olen tyytyväinen kaikkeen mitä tässä tilauksessa oli, ColourPop ei pettänyt tälläkään kertaa. Nyt himottelisi vähän merkiltä juuri tulleet irtoluomivärit, niissä oli monta ihanaa sävyä.
Kiinnostavatko ColourPop-postaukset jatkossakin? Mikä oli näistä suosikkisi?
↧
January 25, 2017, 11:00 pm
Jatketaan pitkästä aikaa eläinkokeettomien suosikkimerkkieni parissa. Lupasin tälle jatko-osan ja se tulee tässä! Ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä. Tämän osan suosikkimerkit ovat enemmän ihonhoitopainotteisia yhtä lukuun ottamatta. Kaikkia näitä olen käyttänyt jo usemman vuoden ja luotan merkkien tuotteiden olevan pääasiassa hyviä.
Yhdysvalloissa perustettu huulivoidemerkki Hurraw! on jo valloittanut paikkansa maailmalla. Minun ja Hurraw!:in yhteisestä historiasta voin sanoa, että en ole käyttänyt loppuun minkään muun merkin huulivoiteita yhtä montaa kuin Hurraw!:in.
Yhteensä olen käyttänyt viimeiseen muruun saakka kahdeksan Hurraw!-huulivoidetta ja yhdeksäs on nyt menossa. Suosikkejani näistä ovat olleet Chai Spice, joita olen käyttänyt peräti kaksi ja raikas Lime. Sun Balmin, Pitta Balmin, Green Tean, Licoricen ja Lemonin luokittelisin tuoksultaan 'ihan okei' -kategoriaan.
Uusin suosikkini ja vuoden suosikkeihinkin päässyt huulivoide on Moon Balm. Ihanan rauhoittavalta kamomillalta ja vaniljalta tuoksuva huulirasva on huippu erityisesti yöhuulivoiteena. Se on koostumukseltaan vahamaisempi kuin perushurrawit ja pysyy siksi huulilla pidempään.
Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, minulla on aina mukava varasto Hurraw!:eita jemmassa. Luonnonkosmetiikkaa kun ovat, näissä ei ole kovin pitkä säilyvyysaika. Käytänkin yleensä vain yhtä tai kahta huulivoidetta samaan aikaan, niin ehdin hyvin käyttää ne. Nykyisistä huulivoiteista odotan erityisesti tuon uuden Papaya pineapplen korkkaamista.
Reilu vuosi sitten Suomeenkin saapunut Urban Decay on tunnettu mm. maanläheisiä sävyjä sisältävistä Naked-luomiväripaleteistaan ja Primer Potion -luomivärinpohjustajastaan. Nuo olivat myös ensimmäisiä tuotteita, joita itse merkiltä ostin.
Tutustuin Urban Decayn tuotteisiin ensi kertaa reilu kaksi vuotta sitten USA:n reissulla. Päätin tuolloin hankkia ensimmäisen isomman luomiväripalettini, joka oli Naked 1. Samalla reissulla ostin myös ensimmäisen luomivärinpohjustajani eli UD:n Eyeshadow Primer Potionin. Nolottaa vähän myöntää, mutta minulla on tuo pohjustaja edelleen käytössä.. se on tuo vanhemman mallinen yllä olevassa kuvassa.
Naked 1:n kanssa opettelin meikkaamaan ja innostuin sen myötä myös muista luomiväripaleteista. Nykyään käytän enemmän Too Facedin Chocolate Baria, mutta Naked 1:lläkin on edelleen paikka Alexissani. Myöhemmin ostin toiselta bloggaajalta myös Naked 3:sen. Sen voisin arvostella omassa postauksessaan jossain vaiheessa.
Hankin reilu vuosi sitten Urban Decayltä Nirvana Build Your Own Paletten eli tyhjän luomiväripaletin, jossa on tilaa neljälle luomivärille. Minulla on siinä vasta yksi luomivärinappi, mutta aion jossain vaiheessa täyttää sen kun keksin mitä tahdon. Paletista löytyy upea "Fireball", joka on duochrome, pinkkiin shiftaava persikkasävy.
Naked Skin -peitevoide on ihan okei, mutta ei mikään suosikkini UD:n tuotteista. Sen koostumus on aika nestemäinen, pigmentti on keskiluokkaa. Tein vasta tilauksen Feeluniquelle ja hankin pari juttua lisää UD:ltä. Perversion-ripsari on osoittautunut miniversion perusteella ihan toimivaksi. Grindhouse Double Barrel -teroitin on ollut ihan loistava, se teroittaa pehmeätkin kynät hyvin. Mattainen Vice-huulipuna sävyssä "Pandemonium" on upea violetti!
Käsintehtyä ja tuoretta kosmetiikkaa valmistava Lush edustaa monia minulle tärkeitä arvoja: eläinkokeettomuutta, ekologisuutta ja luonnonmukaisuutta. Olen käyttänyt merkiltä lukuisia tuotteita ja suosikkejakin on löytynyt. Kaksi suosikkiani löytyy myös yllä olevasta kuvasta: Sleepy-vartalovoide* ja The Rough With the Smooth -vartalonkuorintapala. Molempia on jo toinen kappale menossa.
Lushin tuotteista ihania ovat myös sokeriset huulikuorinnat. Colan tuoksuinen Santa's (kausituote) on niistä tähän asti testaamistani paras. Ro's Argan Body Conditioner kuuluu myös suosikkeihini. Pehmeän ruusun tuoksuinen vartalonhoitoaine on paras testaamani poispestävä vartalovoide. Suosikkeihin voisin vielä mainita Let The Good Times Roll -kasvoputsarin. Herkullisen tuoksuisella putsarilla saa puhdistuksen lisäksi kuorittua kasvot.
Lushin parhaimmistoon kuuluvat yleensä joulukokoelman tuotteet, joita kaikki yllä olevassa kuvassa ovat kuorintapalaa lukuunottamatta. Ole siis merkin suhteen tarkkana erityisesti joulun alla. Jos omistat kylpyammeen, suosittelen myös lämpimästi tutustumaan Lushin upeaan kylpypommivalikoimaan.
The Body Shop on näistä merkeistä kuulunut suosikkeihini pisimpään. Jo teini-ikäisenä muistan haikailleeni makean tuoksuisten suihkugeelien ja käsidesien perään. Myöhemmin suosikkeihin ovat lukeutuneet muun muassa käsivoiteet, vartalovoit ja kamomilla-puhdistusvoi.
Kausituoksuista olen ihastunut erityisesti makeankirpeään Glazed Appleen ja vuoden takaisen kesäkokoelman Virgin Mojitoon, mutta tämän vuoden Vanilla Chai oli myös ihana.
Tuon ylläolevan Pina Colada -kokoelman tuoksusta pidän myös, se tuoksuu ihanasti ananakselta ripauksella kookosta. Ylipäätään kausikokoelman tuoksut ovat TBS:llä olleet vuosien aikana suosikkejani. Tuota vartalovoita en ole vielä testannut, mutta vartalokuorinta on todettu sopivan rouheaksi.
Lukeutuuko joku näistä merkeistä myös sinun suosikkeihisi? *Saatu blogin kautta
↧
↧
January 29, 2017, 2:00 am
2. pannuprojekti on edistynyt ihan mukavasti, joten vilkaistaan missä siinä mennään. Ja lisätään samalla taas haastetta ja aloitetaan pannuprojekti numero 3!
Tästä siis lähdettiin liikkeelle 2. pannuprojektissa. Viimeksi pyysin kommenteissa arvuuttelemaan, että mikä näistä loppuisi ensimmäisenä. Kata ja Sari veikkailivat tällä kertaa oikein :)
Itsenikin yllättäen ensimmäisen sijan vei lopulta Maybellinen Fit Me! -peitevoide, joka ehti vielä loppua ennen uutta vuotta. Toisena loppui alkuvuodesta Lancômen La vie est belle -tuoksunäyte.
Kolmantena loppuun kului Chloé EdP loppui pari viikkoa sitten ja viimeisimpänä raavin viimeisen pisaran Benefitin High Beamista.
Jane Iredalen LipDrinkissä* olen edistynyt hyvin, voit tsekata edistyksen tarkemmin vertaamalla tätä edellisen pannuprojektin kuviin. Sanoisin, että about puolet on kulunut!
Calvin Kleinin Eternity Now -tuoksunäyte sinnittelee edelleen, vaikka sitä ei enää ole jäljelläkään kuin pari tippaa. Eiköhän tämäkin pian saada loppumaan!
Nuo kaksi jäljellä olevaa tuotetta pidän siis mukana pannuprojektissa, mutta otan mukaan myös lisää kosmetiikkaa. Että pysyy homma jännänä, otan tällä kertaa mukaan jopa neljä kynsilakkaa! Kynsilakkojen kuluminen on minusta todella arvaamatonta ja käytän niitä ihan fiiliksen mukaan. Katsotaan siis mitä tästä nyt tulee.
Lisäksi mukaan pääsee kolme jo vanhahkoa ja ei-eläinkokeetonta tuotetta: MAC:in Prep + prime -huultenpohjustaja sekä toissa vuonna Benefitin joulukalenterista tulleet minikokoiset POREfessional ja Ooh La Lift!.
MAC:in Prep + primesta on jäljellä kuvassa näkyvä määrä. Ei näytä paljolta, mutta tätä kuluu kerralla hyvin vähän. Lisäksi en käytä huulipunia läheskään joka päivä, joten tämä voi hyvin kestää puoli vuottakin.
Ooh La Lift!:iä en ole oikein tajunnut ja se on jäänyt hyvin vähälle käytölle. Nyt keksin sekoittaa sitä silmänalusilla peitevoiteeseen ja siinä hommassa se tuo vähän valoa sy-alueelle. Ilmankin pärjään kuitenkin hyvin, joten käytän tämän nyt vain loppuun. Siinäkin voi kuitenkin hetki mennä pienestä pakkauksesta huolimatta.
POREfessional on ollut minulla jo vaihtelevasti säännöllisessä käytössä siitä asti kun sen sain. Pidän kuitenkin vähän vastaavasta NYX:in Angel Veilistä enemmän. Tahdon käyttää tämän siis alta pois nopsaan. Tuubissa on enää alle puolet jäljellä, mutta tämäkin tuntuu olevan riittoisaa tavaraa.
Tällä kertaa se isoin haaste on näissä neljässä pienessä kynsilakassa.
L'oréalin kynsilakoilla on jo ikää ja tahdon ne kokoelmastani pois ei-eläinkokeettomuuden vuoksi. 840 on musta hiekkalakka hopeisella glitterillä, tosi nätti. 409 taas on perinteinen viininpunainen, oikein kiva tämäkin. 840:ssa on jäljellä ehkä kolmasosa, 409:ssa taas n. puolet. Pullokoko 5 ml.
Sephoran ikivanha (tämän muotoisia pulloja ei taida enää ollakaan) pinkki lakka sävyssä Bubble Bath joutaa myös tulla käytetyksi loppuun. Tykkään pinkeistä erityisesti varpaiden kynsillä, mutta talvella en ole lakannut niitä kertaakaan. Ehkä pikkuhiljaa voisin, jotta samalla saisin tämän kulumaan. Pullossa on vähän yli puolet jäljellä, koko 5 ml.
Mavalan 303 Bali on lämmin marjapuuropinkki. Joskus tykkäsin tästä sormien kynsillä, mutta nykyään tämä ei oikein iske. Ajattelin kuitenkin vielä testata ja siirtää tämänkin sitten varpaankynsikäyttöön. Tässä on näistä eniten jäljellä, 5 ml pullosta on kulunut vasta kolmasosa.
Mitäs tällä kertaa veikkaillaan ekaksi loppujaksi?*Saatu blogin kautta
↧
February 1, 2017, 11:00 pm
Luvassa olisi taas huuliswatcheja! IsaDora toi markkinoille uudet Ultra Matt Liquid Lipstickit eli nestemäiset huulipunat. Tämä huulipunatrendi on jyllännyt jo jonkin aikaa, joten kiva kun edullisetkin merkit ovat lähteneet siihen mukaan.
Tammikuussa tulivat myyntiin sävyt 07 Dolce Rose, 09 Vintage Pink ja 11 Cool Mauve. Näistä kaksi ensimmäistä ovat kausisävyjä, joten ne kannattaa käydä nopeasti nappaamassa mukaan kaupan hyllyltä, jos kiinnostuit. 11 Cool Mauve jää pysyvään valikoimaan ja sen lisäksi on maaliskuussa tulossa myös liuta muita sävyjä.
Ultra Matt -huulipunien koostumus muistuttaa kovasti NYX:in Soft Matte -huulipunien koostumusta. Itse tykkään kuitenkin paljon enemmän IsaDoran punista. Ne ovat voidemaisempia ja sileämmän tuntuisia kuin NYX:in ja levittyvät huulille paremmin.
Punien aplikaattori on muotoiltu kärjestä kapeammaksi ja huulia myötäileväksi, joten sillä on suht'koht helppo levittää väri huulille. Aplikaattori myös nappaa hyvin väriä. Siitä huolimatta aplikaattoria joutuu dippaamaan pari kolme kertaa tuubiin, jotta huulille saa hyvän peittävyyden.
07 Dolce RoseJoukon vaalein on hentoisen sävyinen pinkki. Tämä saattaa jopa yllättäen olla näistä suosikkini! Sävy on tosi helppo ja luonnollinen.
09 Vintage PinkTummempi ja kylmemmän sävyinen Vintage Pink on myös todella nätti ja hyvin arkeenkin sopiva sävy.
11 Cool MauveTrendikäs kylmä malvan sävy sopii monille. Supernätti!
Pahoittelut siitä, kun näytän niin väsyneeltä noissa kuvissa. Aikaiset aamut eivät ole mun juttu :D
Olen tykännyt Ultra Matte -punista yllättävän paljon. Näiden jälki on aika luonnollinen, joten olen käyttänyt niitä paljon arkena. En ole erityisesti nestemäisten huulipunien ystävä, koska ne näyttävät usein huulilla vähän luonnottomilta. IsaDoran punista ei jää sellaista selvää rajaa, mitä monista nestemäisistä jää.
Ultra Mattet pysyvät huulilla hyvin ja ovat kuivuttuaan pusunkestäviä (testattu!). Etenkin rasvaisempaa ruokaa syödessä nämä kyllä kuluvat, mutta näitä voi hyvin lisätä ja kerrostaa värin kuivuttuakin.
Ultra Matte Liquid Lipstickien suositushinta on 13,90 e.
Mitä mieltä olet nestemäisistä huulipunista? Mistä näistä kolmesta sävystä pidät eniten?Huulipunat saatu blogin kautta.
↧
February 5, 2017, 2:00 am
Vuoden ensimmäiset loppuneet, jee! Tänä vuonna nimeän loppuneet "roskiksi", viime vuonnahan ne olivat "tyhjiä". Erottaa sitten vanhoja postauksia katsellessa missä vuodessa mennään :)
Vuoden ekojen roskien saldo on aika huikea! Kasvojenhoitotuotteet rokkaavat tässä joukossa, mutta hiustuotteitakin on tyhjentynyt paljon. Kynsilakanpoistoaineita löytyy joukosta jopa kaksi!
Arvosteluasteikko:
0 = käyttökelvoton, epäonnistunut tuote1 = en tykännyt yhtään, saatan käyttää kuitenkin loppuun2 = melko huono, enemmän huonoa kuin hyvää3 = ihan hyvä, en kuitenkaan ole nyt kiinnostunut ostamaan uudelleen4 = potentiaalinen suosikki, saatan hankkia joskus uudelleen5 = suosikkituote, mitä todennäköisimmin ostan uudelleen
Natura Siberica Oblepikha Shampoo 400 mlEn sitten koskaan kirjoitellut tästä shampoosta, kun en ollut varma sen eläinkokeettomuudesta. Tajusin, että en tiedä yhtään mikä politiikka Venäjällä on eläinkokeiden suhteen. Shampoo oli kuitenkin ihan hyvää, vaahtosi sopivasti ja teki puhdasta jälkeä. Tuoksu oli tämän tuotteen jännin puoli, shampoo tuoksui nimittäin selkeästi tyrnille. Itse tykkäsin kyllä tuoksusta. Vähennän pisteen epäselvyydestä eläinkokeettomuuden suhteen. 2,5/5
Biozell Volumizing Dry Shampoo 300 ml*Aika mitäänsanomaton kuivashampoo. Ihan perusok joo, mutta tätä sai käyttää aika paljon kerralla puhtaan lopputuloksen saamiseksi. En hankkisi uudelleen. 2/5
Intensive Aqua Nourishing Shampoo 100 ml* & Mask 50 ml*Näiden eläinkokeettomuudesta ei jälleen mitään käryä. Intensiven shampoo ja hiusnaamio jättivät aika neutraalit fiilikset. Eipä mitään vikaa ja toimivia olivat. Shampoossa on voimakas kampaamomainen tuoksu, naamion tuoksu taas on jotenkin perusvoidemainen. 3/5
Rabbit Mama Radiant Skin -puhdistava kasvonaamio 100 mlKirjoittelin tästä tuotteesta täällä. Käytin puhdistavaa kasvonaamiota siis päänahalle. Päänahkani on herkkä ja kutiseva, etenkin talvisin. Käytin tätä naamiota parin viikon välein puhdistamaan päänahan. Laitoin sen muhimaan ennen saunaan menoa ja pesin sen jälkeen hiukset kahteen kertaan shampoolla. Sanoisin tästä olleen apua päänahan hoidossa. 3,5/5
Phyto Secret De Nuit Intense Hydration Regenerating Night Cream (näyte)*Hiuksiin jätettävän hoitoaineen näytekoko tuli käytettyä reissatessa. En kuitenkaan kokenut tästä olevan juuri hyötyä, kunnes keksin laittaa sitä reilusti enemmän kerralla. Tuotteen hintaan nähden sanoisin, että tämä ei ole sen arvoista. Phyto ei ole eläinkokeeton merkki. 1/5
Weleda Arnica Sports Shower Gel 50 mlHuuuh, miten tujun hajuinen suihkugeeli. Superyrttinen ja vahva tuoksu ei todella ollut suosikkini. Koostumus oli oikein kiva ja sopivasti vaahtoava. 2/5
Urtekram Coconut Body Lotion 245 ml*Mukavan kevyt koostumus, keskitason kosteutustehot. Rauhallinen ja miellyttävä kookoksen tuoksu. Tykkäsin kovasti! Tämä vartalovoide löytyi myös vuoden 2016 lempparituotteideni joukosta. 4/5
Urtekram Coconut Hand Soap 380 mlOikein hyvä käsisaippua. Vaahtoaa hyvin, pesee melko hellävaraisesti. Miedosti kookoksen tuoksuinen. 4/5
Lush Christingle & Snow Fairy -vartalonhoitoaineet (näytteet)*Lushin poispestävissä vartalonhoitoaineissa on ihanan paksu ja hoitava koostumus. Kumpikaan näistä ei pärjää suosikilleni Ro's Arganille, mutta olivat ihan kivoja. Snow Fairy on makean karkin tuoksuinen ja Christingle raikkaan mintun. Christinglessä on myös iholla viilentävä efekti. Annan molemmille 3/5
Oriflame Eco Beauty Smoothing & Brightening Eye Cream 15 ml*Perushyvä silmänympärysvoide. Vähän turhan kevyt makuuni ja käytin tätä vain aamukäytössä. Ennen tuotteen loppumista testasin tätä myös muualle kasvoille ja siihen tämä sopi loistavasti! Jospa tämän voisi muuttaa kasvovoiteeksi? Oriflame ei ole eläinkokeeton, mutta merkin Eco Beauty -sarjalla on Ecocert-sertifikaatti. 3/5
Argital Chamomile Alpine Yarrow Marigold Cream (näyte)*Täyteläinen kasvovoide, josta tykkäsin yövoiteena. Jännän yrttinen tuoksu, mutta ei häiritsevällä tavalla. Olen tykännyt tähän mennessä kaikista testaamistani Argitalin tuotteista, selkeästi pitää perehtyä tähän sarjaan enemmän. 3,5/5
Medik8 C-Tetra Cream (näyte)*Geelimäinen, kevyt päivävoide. Ihan kiva, mutta ei herättänyt erityisiä fiiliksiä. 2,5/5
Crazy Rumors Cinnamon Bun Lip BalmTuoksun puolesta täysi pettymys. Ei tuoksunut lainkaan nimensä mukaan korvapuustille. Koostumus ihan jees, mutta tykkään enemmän Hurraw!:ien vähemmän vahamaisesta koostumuksesta. 3/5
Lush Sugar Plum Fairy Lip Scrub 25 g*huulikuorinta suli purkkiin loppua kohden. Kunnossa ollessaan kuitenkin hellävarainen, hoitava ja makean tuoksuinen. Ehkä makuuni vähän liiankin makea, mutta ihan kiva. 3/5Freeman Avocado & Oatmeal Foaming Facial Cleanser 175 mlUh, miten tunkkaisen hajuinen kasvoputsari. Pilaantuneen avokadon tuoksuun tottui, mutta ei se mitenkään miellyttävä ollut. Putsari oli vähän shampoon näköistä ja helmiäistä. Vaahtosi runsaasti, pesi ihon narskuvan puhtaaksi. 1,5/5
Bernard Cassiere Chocolate Anti-Stress Care Cocoa Beans Peeling 15 ml*Kaakaon tuoksuinen kuorinta on tehokasta tavaraa, mutta ei omalle iholleni liian rajua. Tykkäsin tuoksusta ja tuotteesta muutenkin, mutta en ole löytänyt tietoa merkin eläinkokeettomuudesta. 2,5/5
Mádara Multi Action Micellar Water 100 mlTykkäsin tästä lähes yhtä paljon kuin rinnakkaissarjan, Mossan, misellivedestä! Kakkoseksi tämä jää kuitenkin lähes kaksinkertaisen hinnan vuoksi. Mieto tuoksu, ei kuivata ihoa ja toimii aamupuhdistuksessa hyvin. Sisältää myös hyaluronihappoa. 4,5/5
Lush Bûche De Noël -kasvoputsari 100g*Olin mukana tekemässä tätä putsaria, mikä oli tosi kivaa. Bûche De Noël on kiinteä puhdistusaine, josta murennetaan palanen ja se sekoitetaan veden kanssa tahnaksi. Itse tykkään tällaisista putsareista, mutta tässä tuotteessa vähän häiritsi kun sen koostumus ei ollut "tasalaatuinen". Putsarissa on mukana mm. merilevää ja karpaloita, joten siinä on myös sattumia. Ne yleensä putosivat maahan käytön aikana ja se oli vähän ärsyttävää. Tuoksu tässä on mukavan mantelinen. Kuten kaikkien Lushilta testaamani putsarit, tämäkin pesee ihon hellävaraisesti kuorien vähän samalla. Iho tuntuu tuotteen käytön jälkeen pehmeältä. 3/5
Trind Nailpolish Remover 125 mlAsetoniton, perushyvä kynsilakanpoistoaine. Kesti minulla käytössä varmaan pari vuotta ja poimin tämän vielä avattuna joskus miitin vaihtokasasta. En ostaisi uudelleen, koska Trind ei tietääkseni ole eläinkokeeton. 3/5
Sephora Instant Nail Polish Remover For Glitter 85 mlTämä taas sisältää asetonia. Sephoran kynsilakanpoistoainepurkki glitterlakoille oli eräs suosikkituotteeni. Siinä on sisällä karhunkielimäinen sieni, johon hankaamalla glitterlakka lähtee melko vaivattomasti. Harmittavasti Sephoran omat kosmetiikkatuotteet eivät ole eläinkokeettomia, joten en osta tätä enää. 3,5/5
Marvis Cinnamon Mint Toothpaste 25 mlSuosikkini Marvisin hammastahnoista. Tämä muistuttaa minua parin vuoden takaisesta USA:n reissusta, kun minulla oli tätä silloin siellä mukana. Maku on oikeasti kanelinen. Marvisin tahnat ovat muistaakseni fluorittomia. En ole varma merkin eläinkokeettomuudesta, joten tämä jää jatkossa ostamatta. 3/5
Lush Yes Yes Yes -hierontapala (näyte)Pehmeän kukkaisen tuoksuinen, tykkäsin tästä kovasti. Olen lämmennyt uudelleen Lushin hierontapaloille, nämähän ovat ihan mahtavia! Pala on tietysti hyvä hieronnassa, mutta myös ihan vartalovoiteena. Ja näissä on vaikka mitä ihania tuoksuja. Ainoa miinus siitä, että näille on pakko hankkia joku säilytysrasia. Minulta löytyy Lushin peltirasia, jossa pidän sillä hetkellä käytössä olevaa hierontapalaa. 3,5/5
7th Heaven Charcoal Pore Strips 3 kplNenälle tarkoitetut mustapäälaput eivät vakuuttaneet. Muutama mustapää näihin jäi, mutta minusta tulos oli aika heikko. 1/5
Lumene Lähde Hydration Recovery Aerating Gel Mask (näyte)Raikkaan geelimäinen naamio tuntui kosteuttavan ihoa. Geelikoostumus tuntuu kuitenkin iholla jonkin verran tahmealta, mistä en pidä. En kokenut naamion tekevän iholleni ihmeitä, joten itse jättäisin sen hyllyyn. Raikas tuoksu. 2,5/5
Benefit High Beam (näyte)Nestemäinen korostustuote on omassa sarjassaan ollut suosikkini. Puuterimaiset korostustuotteet kuitenkin asettuvat iholleni yleensä ottaen paremmin. Sävy on kaunis vaaleanpunainen, joka sopii erityisesti kylmempään meikkiin. En ostaisi tuotetta uudelleen, koska Benefit ei ole eläinkokeeton. High Beam oli mukana myös pannuprojektissani, joten jee loppumiselle! 3/5
Benefit Lollitint (näyte)Tämä oli ihan njääh. En tajunnu tätä "tinttiä" ollenkaan. Siitä tulee joo huulille väriä, mutta tuotetta joutuu kerrostamaan aika paljon jotta se näkyy. Lisäksi Lollitint maistuu pahalle ja kuivattaa huulia. En saanut tätä käytettyä loppuun saakka, mutta se joutaa lähteä. 1/5
Chloé EdP (näyte)Toooodella kukkainen tuoksu. Ei mitenkään suosikkini. Tuoksu on turhan päällekäyvä ja kaipaa mielestäni enemmän makeutta ja vähemmän kukkaisuutta. Mukana pannuprojektissa, joten toinen jee! 1/5
Lancôme La Vie Est Belle EdP (näyte)Miellyttävämpi tuoksu kuin edellinen. Makea, vaniljainen. Myös mukana pannuprojektissa, kolmas jee! 3/5
Tulipas nyt annettua monia puolikkaita. Tällä kertaa oli monien tuotteiden kohdalla vähän hankalampi pisteyttää. Itse tiputan pisteen aina myös siitä jos tuote ei ole eläinkokeeton tai en tiedä sen eläinkokeettomuudesta, joten se kannattaa ottaa huomioon.
Oliko vuoden ekassa roskakasassa tuttuja?*Saatu blogin kautta
↧
February 7, 2017, 11:00 pm
Vaikka ulkona paukkuukin pakkanen, alkaa lisääntyvä valon määrä jo ennustella kevään saapuvan hitaasti, mutta varmasti. Itse nautin talvesta, eikä minulla ole mikään kiire kevääseen. Valoa on kuitenkin pimeinä talvikuukausina ikävä, joten ihanaa kun siitä saadaan nauttia jo hieman pidempään.
Olen huomannut meikkini sävyjen muuttuneen jo hieman keväisemmiksi, joten nyt olisi aika käydä läpi suosikkini talvella tekemistäni meikkilookeista. Tänä talvena ehdottomia suosikkejani meikissä ovat olleet kylmät sävyt niin huulissa kuin silmämeikissäkin ja uutena juttuna olen ihastunut "kissamaiseen" smoky-silmämeikkiin. Vaihteluna olen välillä meikannut kultaisen persikkaisia smoky eye -meikkejä.
1. Light Pink Eyes & Mauve Matt Lips
Tykkäsin hurjasti tästä simppelistä meikistä, jonka tein erääseen pr-tapahtumaan alkutalvesta. Tässä meikissä huomio on ehdottomasti huulissa, silmämeikin ollessa hyvin yksinkertainen. Huulilla minulla tässä on ColourPopin Ultra Satin Lip sävyssä Dopey. Vahvan sävyinen huulipuna pääsee oikeuksiinsa vaaleanpunaisen luomivärin kanssa. Tällä tavoin meikistä ei tule liian raskas.
2. Smoky Cat Eye Makeup
Tässä on ensimmäisiä "cat eye smokyja" joita olen tänä talvena tehnyt. Tajusin vasta jälkeen päin kuvia katsellessa miten paljon tästä tykkäsin. Ja siitä asti olen ollut ihan jämähtänyt tähän meikkityyliin! Tällainen smoky eye sopii mielestäni myös arkeen, kun meikin sävyt eivät ole liian tummat ja silmämeikkiä tasapainotetaan nudehuulilla.
3. Peachy Smoky Eye with Glossy Lips
Vaihtelun vuoksi valitsin mukaan myös yhden lämpimämmän sävyisen meikin, vaikka kylmät sävyt ovat omalla naamallani jyräänneet lämpimät 6-0 tänä talvena. Silmissä jatketaan smokylla, mutta tällä kertaa liikkuvan luomen sävynä on ihana pinkki-persikka duochromesävy, Urban Decayn Fireball. Huulilla on luullakseni NYX:in Butter Gloss jonkun nuden huultenrajauskynän kanssa. Viileä nude huulimeikki ei ehkä ollut paras yhdistelmä tämän silmämeikin kanssa, mutta silmämeikki oli niin onnistunut että se pääsee suosikkeihini.
4. Cool Winter Makeup
Tämä oli itseasiassa synttärimeikkini! Voisin kutsua tällaista silmistä huuliin viileän malvaista meikkiä tämän talven turvameikikseni. Olen tehnyt näitä todella usein ja nämä sävyt eivät koskaan petä. Viileä meikki sopii hyvin sekä omaan hiustensävyyni, joka on tuollainen maantienharmaanvaalea, kuin myös suosikkivaatteisiini, jotka ovat pääasiassa harmaita ja mustia.
5. Red-Grey Eyes & Nude Lips
Tämä silmämeikin tein yksittäisillä luomivärinapeilla. Ne tuntuvat jäävän aina vähemmälle käytölle minulla kuin luomiväripaletit. Tässä luomella on kolmea ColourPopin luomiväriä: Drift ulkokulmassa ja luomivaossa, Cricket keskellä luomea ja Wattles silmän sisänurkassa. Siihen nähden, miten haastavaa ColourPopin luomivärejä on häivytellä, onnistuin mielestäni tässä meikissä todella hyvin. Pidän siitä miten kaikki sävyt erottuvat meikissä, mutta sulautuvat kuitenkin toisiinsa. Tummempaa silmämeikkiä rauhoittavat jälleen nudet mattahuulet.
Mikä on ollut sinun suosikkimeikkityylisi talvella? Mikä näistä meikeistä miellytti eniten?
↧
↧
February 12, 2017, 11:00 pm
Ranskalainen Beauty Garden vakuutti minut kauniilla, puisilla pakkauksillaan. Kauniin ulkomuodon lisäksi sarja edustaa monia hyviä arvoja, kuten luomua, luonnonkosmetiikkaa ja eläinkokeettomuutta. Osa merkin tuotteista on myös vegaanisia. Kaiken tämän lisäksi merkin tuotteet kuulostavat hauskalla tavalla erilaisilta, vai mitä sanotte porkkanavoiteesta, päivänkakkaraseerumista tai tässäkin postauksessa esitellystä kurkkunaamiosta?
Beauty Gardenin tuotteet pohjautuvat yrityksen itsensä viljelemiin kukkiin ja vihanneksiin. Sadon kypsyttyä kukista uutetaan öljyjä ja vihanneksista tehdään mehua ja näitä ainesosia käytetään Beauty Gardenin tuotteissa vaikuttavina ainesosina. Tuotteet tehdään alusta loppuun käsin ja ne pakataan ekologisiin puu- ja lasipakkauksiin ilman ulkopakkausta.
Sain I love me -messuilla Beauty Gardenilta testiin houkuttelevan kuuloisen kurkkunaamion. Virkistävää kurkkunaamiota kuvaillaan yrityksen nettisivuilla näin:
"Kosteuttaa tehokkaasti ja auttaa ihoa palautumaan esimerkiksi pitkältä matkalta, stressistä tai sairastelusta. Täyteläisen koostumuksen omaava naamio, jonka raikkauden tuntee välittömästi kasvoilla."
Naamio neuvotaan levittämään tasaiseksi kerrokseksi kasvoille ja kaulalle. Tuotteen annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia, jonka jälkeen se pestään pois iholta.
Käytän kosteuttavia naamioita lähes poikkeuksetta yönylinaamioina ja niin olen tehnyt tämänkin kanssa. Tuntuu haaskaukselta pestä hoitavia ja kosteuttavia ainesosia sisältävä naamio pois kasvoilta vain laittaakseen tilalle yövoiteen.
Kuten tuotteen pinnasta näkeekin, tässä on todella hauska, samaan aikaan ilmava ja hyytelömäinen koostumus. Naamio tuntuu kasvoilla samaan aikaan täyteläiseltä ja raikkaalta, aivan kuten tuotekuvauskin sanoo. Itse voisin hyvin käyttää tätä myös ihan yövoiteena päivittäin, koska naamio ei tunnu liian raskaalta. Sanoisin tämän olevan hemmotteluun sopiva tuote, koska iho on naamion käytön jälkeen aamulla ennen kaikkea hyvin kosteutettu ja pehmeä.
Kurkkunaamion tuoksu muistuttaa kurkkua, mutta on hieman makeampi.
Tässä vielä kurkkunaamion INCI: Aqua (Water), Cucumis sativus (Cucumber) juice* (Kurkkumehu), Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*(Auringonkukkaöljy), Glycerin, Butyrospermum parkii (Shea) butter extract*(Karitevoi), Leuconostoc/radish root ferment filtrate (Retiisi), Cetearyl olivate, Agar* (Agar-agar - levä), Sorbitan olivate, Gluconolactone, Xanthan gum, CI 77891 (Titanium dioxide), Mica, CI 77288 (Chromium oxide greens), Tocopherol.
Naamio maksaa Ruohonjuuren verkkokaupassa 29,95 e. Purkissa on naamiota 50 ml ja se on todella riittoisan oloista. Muut jälleenmyyjät löydät täältä.
Kiinnostaisiko kokeilla kurkkunaamiota? Mistä vihanneksesta tehtyä naamiota tahtoisit mieluiten testata?Naamio saatu blogin kautta.
↧
February 13, 2017, 11:00 pm
Tänään on jälleen päivä, jolloin juhlistetaan ystäviä ja rakkaita. Minulle ystävänpäivästä tulee aina mieleen vaaleanpunainen ja pinkki, joten juhlistetaan päivää blogissa vaaleanpunaisella kosmetiikalla!
💋💋💋
Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille blogiystäville! <3Kuvien tuotteita saatu blogin ja työharjoittelun kautta sekä saatu lahjaksi ja ostettu itse.
↧
February 17, 2017, 4:21 am
Ajattelin tehdä pitkästä aikaa rupattelupostauksen ja kertoa vähän opiskelukuulumisiani. Minun piti päivitellä fiiliksiä ekasta lukukaudesta jo ennen joulua, mutta silloin se jotenkin jäi.
Selvisin siis ensimmäisestä lukukaudesta ihan kunnialla. Markkinointiviestinnän portfolio ja muut tehtävät aiheuttivat harmaita hiuksia, mutta kemia taas alkoi kiinnostaa yhä enemmän, kun siitä aloin jotain tajuta. Arvosanani vaihtelivat 3-5 (asteikko on ammattikorkeakoulussa 1-5), mihin olen oikein tyytyväinen.
Pakollisten kemian ja markkinointiviestinnän lisäksi suoritin vapaavalintaisena Valmentavan kemian, Saksan perusteet 1:sen ja Service as business -opintojakson. Toisin kuin edellisessä koulupostauksessa sanoin, pääsin matikan lähtötasotestistä läpi, joten sen valmentavalle kurssille en sitten mennyt.
Haastavimmaksi asiaksi syksyn opiskeluissa sanoisin ehdottomasti Photoshop-kuvankäsittelyohjelman käytön opettelun. Siinä vasta on monimutkainen ja pikkutarkka ohjelma! Olen kaukana tekniikan ihmelapsesta, joten tuon käyttö oli oikeasti haastavaa ja rehellisesti sanottuna on edelleen.
Parasta taas oli suoriutua kunnialla valmentavan kemian ja sen jälkeen varsinaisen kemian opinnoista. Yllätin itseni miten hyvin osasin ja ennen kaikkea miten mielenkiintoista kemia voi ollakaan, kun siihen pääsee sisälle. Estenomiopintojen kemia ei oikeastaan ole kovin syväluotavaa, mutta perusasiat tulee osata, jotta ymmärtää myöhemmin miten kosmetiikka toimii ja miten sitä tehdään.
Nyt kun kevätpuolella jo ollaan, voisin kertoa jo keväänkin opinnoista. Pakollisista opintojaksoista alkoivat heti vuoden alusta Kosmetiikka-alan makroympäristö, Biokemia ja English for Cosmetics Industry, jonka päädyin opettajan suosituksesta AHOT:oimaan. AHOT tarkoittaa hyväksilukua sillä erotuksella, että puuttuvat tiedot opintojaksosta täytyy opetella ja näyttää että ne osaa. Minulle se tarkoittaa kosmetiikka-alan sanastoa, koska olen aiemmin suorittanut 5 opintopistettä englannin opintoja terveydenhoitajaopinnoissa.
![]()
Kosmetiikka-alan makroympäristön opintojakso kuulostaa eksoottiselta, mutta käytännössä se tarkoittaa taloustietoa kosmetiikan alalta. Biokemia on juuri niin jännää kuin miltä se kuulostaakin. Käytännössä biokemiassa opiskelemme solun rakenteita ja toimintoja sekä biomolekyylejä. Osa näistä on minulle tuttua jo lukion biologiasta ja terveydenhoitajaopinnoista, mutta voin kertoa kertauksen tulevan tarpeeseen. Solun energiantuotanto ei nimittäin ole mitenkään yksinkertainen juttu!
Myöhemmin keväällä alkavat vielä opintojaksot nimeltä Kosmetiikkabrändi, jonka oletan käsittelevän nimensä mukaan brändäystä ja Kosmetiikan lainsäädäntö (superjännää, etenkin eläinkoejutut kiinnostaa!). Vapaavalintaisena jatkan saksan opiskelua Saksan perusteet 2 -opintojaksolla ja lisäksi otin Kosmetiikan ravintolisät -opintojakson, josta toivon tajuavani jotain kun kurssi alkaa.
Jännittävin uusi asia opinnoissa keväällä on ollut ensimmäinen harjoitteluni. Yleensä harjoitteluun mennään vasta toisen vuoden lopulla tai kolmannen vuoden alussa, mutta teen itse tämän harjoittelun vapaavalintaisiin opintoihin. Päädyin harjoitteluun puolivahingossa, mutta oikeasti tämä on ollut ihan huippu juttu!
Harjoittelun suoritan kevään 2017 aikana Boxie Oy:llä, joka tekee monelle varmasti tuttua Bette Boxia (ent. LivBox). Teen harjoittelussa pääasiassa sisällöntuottoa yrityksen Bette Beauty -sivustolle eli kirjoitan sinne lyhyitä kauneusaiheisia artikkeleita. Tämän lisäksi pääsen tietysti kurkistamaan Bette Boxin kulissien taa, mikä on ollut todella mielenkiintoista. Toivon mukaan pääsen myöhemmin keväällä tutustumaan yrityksen toimintaan tarkemmin.
Huh! Siinäpä "lyhyt" kertomus opiskelukuulumisistani viimeisen reilun puolen vuoden ajalta. Paljon on kaikkea meneillään, mutta onneksi ala edelleen kiinnostaa. kyselkää vaan, jos tahdotte tietää jotain lisää estenomiopinnoista tai minun ajatuksiani niistä :)
↧